Mitä snooker ammattilaisuus vaatii?
Jos suomalaisittain asiaa ajattelee, niin itsestään selvää on, ettei Suomessa voi itseään elättää snookeria pelaamalla. Jos oikeasti on mielenkiintoa lajia kohtaan niin paljon, että...
Tällä hetkellä monilta löytyy kotoa kuntovanne, lastenvanne tai vähän harvemmilta tanssivanne.HulavannekouluttajaOlen ollut yrittäjä vuodesta 2018 ja hulavannetta olen pyörittänyt noin kahdeksan vuoden ajan.Olun koulutukseltani...
Menneellä viikolla televisiossa haastateltiin kotona omaehtoisessa karanteenissa asuvaa Valtteri Bottasta, ja kyllä livelähetyksessä videokuvan välityksellä nähtiin välähdys myös Valtterin uudesta tyttöystävä, Tiffystä.Valtteri Bottaksen Suomen...
Näin teet tehokkaan kotitreenin
Liikunnalliset salit tulivat Suomeen 80-ja 90-luvuilla ja
vähitellen salitreenaamisesta yksin tai ryhmäliikuntana tuli todella ison osan
vapaa-ajan harrastus, jolla sekä pysyttiin kunnossa, että pidettiin yltäkylläisen
yhteiskunnan helposti...
Välkkäritreenit helpottavat etäarkea
Voimisteluliitto helpottaa ja liikuttaa arkea koronavirustilanteen keskellä tuottamalla Välkkäritreenit-sarjaa lapsiperheille.Maanantaina 23.3. käynnistynyt Välkkäritreenit-videosarja tarjoaa
kotona koulua käyvälle lapselle liikuntahetken ja vanhemmille omaa aikaa
työn...
Näin onnistut ylläpitämään treenimotivaatiota
On yleistä, että jonkin
ajan kuluttua vuodenvaihteesta treenimotivaatio alkaa horjua. ELIXIA
haluaa nostaa esiin tämän monelle tutun ilmiön ja auttaa useampia
jatkamaan treenaamista läpi...
Mielen ja kehon toiminnallisuus, yhtä kuin työkyvyn jatkuvuus, tehokkuus ja mielekkyys
Pilates ja SPS
(Spiraalistabilaatio) ovat molemmat loistavia menetelmiä ylläpitämään hyvää
työkykyä ja ennaltaehkäisemään erilaisia tuki- ja liikuntaelinongelmia.
Liikunta virkistää sekä mieltä että kehoa ja auttaa jaksamaan työkiireiden
keskellä....
ELIXIA jatkaa työtään kansanterveyden parantamiseksi.
Yhteistyössä norjalaisen aivotutkijan Ole Petter Hjellen kanssa ELIXIA
ottaa uuden askeleen, jotta tietoisuus liikunnan kaikista
terveyshyödyistä kasvaisi.Tavallisimpia
uudenvuodenlupauksia ovat...
Viisi vinkkiä urheilijan arkeen
Urheilijan arki ratkaisee enemmän kuin yksittäinen treeni: se, miten liikut, syöt, nukut ja palaudut, näkyy suoraan jaksamisessa ja kehittymisessä. Tähän oppaaseen on koottu viisi...
Liikunta ja koulumenestys – auttaako liikunta koulutyössä?
Auttaako liikunta koulutyössä? Lyhyt vastaus on, että paljon liikkuvat nuoret menestyvät koulussa keskimäärin paremmin kuin vähän liikkuvat – mutta yhteys ei ole yhtä suoraviivainen...