Kotimaanmatkailu liikuntamielessä talvi 2020-2021

Talvellahan voi harrastaa nykyään lähes kaikkia liikuntalajeja mitä kesälläkin, mutta pureudun tässä artikkelissa lajeihin, joita voi harrastaa vain talvella eli ulkona lumella tai jäällä. Talviliikunta ulkona raikkaassa kylmässä säässä virkistää ja rentouttaa liikunnan yleisten fysiologisten hyötyjen lisäksi. Mutta missä talviliikuntalajeja olisi Suomessa parasta harrastaa? Voisiko talven kotimaanmatkailua suunnitella urheilumielessä?

Laskettelu

Laskettelu on yleensä joko suksilla, lumilaudalla tai pulkalla laskeutumista lumista rinnettä alas. Kyseisessä lajissa kehittyy tasapaino, koordinaatio ja lihaskunto sekä se sopii erityisesti vauhdista pitäville liikkujille. Vuosittain laskettelemassa käy noin miljoona suomalaista, joten kyseessä on suosittu talviliikuntalaji. Laskettelukeskuksia on Suomessa yli 70. Suosituimpia ovat Levin ja Rukan laskettelukeskukset Lapissa. Jos taas haluat lasketella ihmisjoukoilta rauhassa, hyvä vaihtoehto on Pallastunturi. Saariselältä löytyy Suomen pisin pulkkamäki, joka on 1,2 kilometriä pitkä. Etelä-Suomessa laskettelua pääsee harrastamaan esimerkiksi Kauniaisten hiihtokeskuksessa ja Vihti Ski Centerissä.

Hiihto

Hiihtäminen on ikivanha tapa liikkua paikasta toiseen talvella. Lumen hangen päällä liukuvat sukset ja vauhtia työntävät sauvat ovat kuuluneet suomalaisten liikkumiseen jo kivikaudesta asti. Hiihtämistä pidetäänkin yleisesti yhtenä parhaista liikuntamuodoista, koska se kehittää kestävyyttä, voimaa ja liikehallintaa. Hiihtoa voi harrastaa siellä missä on lunta ja nykyään monissa paikoissa vähäisen lumen vuoksi tykitetään talvisin lunta laduille, jotta innokkaat pääsevät hiihtämään kotipaikkakunnallaan. Parhaat latuverkostot löydät Lapista ja siellä esimerkiksi Ylläksellä on laajin latuverkosto, jolla on pituutta 330 kilometriä. Etelässä Lahdessa ovat legendaariset talviurheilumaisemat hyppymäkineen ja pääset mahdollisesti testaamaan urheilukisojen latuja. Lahdesta 10 kilometrin päässä Messilässä on Etelä-Suomen suurin hiihtokeskus.

Lumikenkäily

Jos pidät vaeltamisesta, lumikenkäily voi olla talvella sinun juttusi. Lumikenkiä voi ostaa urheiluliikkeistä tai vuokrata retkeilykeskuksista. Lumikengät kiinnitetään omiin kenkiin ja mitä suurempi kengän pinta-alan on, sen paremmin se kantaa upottavassa lumessa. Toinen vaihtoehto lumikengille ovat liukulumikengät. Ne ovat lyhyet laskettelusuksia muistuttavat sukset, joiden pohjassa on keskellä suksen pitoalueella karva. Karva toimii ylämäkeen hiihtäessä pitävänä ja alaspäin lasketeltaessa liukuvana. Liukulumikengät kiinnitetään lumikenkien tavoin remmeillä omiin kenkiin.

Itse testasin Lapissa edellisenä talvena liukulumikenkiä ja ne toimivat loistavasti loivassa maastossa. Laskettelu niillä on haastavaa varsinkin tällaiselle kokemattomalle laskijalle, koska kyseisissä vuokravälineissä ei juurikaan ollut kantteja. Muuten väitän, että ne olivat huomattavasti nopeammat välineet edetä kuin perinteiset lumikengät. Sekä ne mahtuvat pienempään tilaan kuin pitkät retkisukset. Lapin vaelluskohteiden lisäksi Etelä-Suomessa Nuuksion kansallispuisto tarjoaa hyviä vaellusreittejä myös talvella.

Avantouinti

Avantouinnilla tarkoitetaan yleensä pulahdusta tai uiskentelua jäähän sahatulla vesialueella. Suomessa avantouintia harrastaa säännöllisesti noin 150 000 ihmistä. Tutkimusnäyttöä avantouinnista kaivataan vielä lisää, mutta sen on todettu erilaisten kylmähoitojen mukaisesti vähentävän kipuja, lisäävän vammojen paranemista ja kehittävän vastustuskykyä. Se voi myös auttaa lieventämään stressiä varsinkin yhdistettynä saunomiseen. Avantouinti.fi -sivustosta voit hakea lähintä avantouintipaikkaa, joita sivustolta löytyy 88.

Henkilökohtaisesti havaitsin avantouinnin jälkeen nukkuvani paremmin. Se myös sai aikaan rennon olon. Jotenkin se, että uskaltautui kylmään veteen, sai aikaan onnistumisen kokemuksen ja aiheutti mielihyvää.

Yhteenveto

Talviliikuntamatkailuun liittyy siis vahvasti lumi. Valitettavasti Etelä- ja Lounais-Suomessa lumen määrä ja sen pysyvyys on vähentynyt. Jos nauttii lumisista maisemista, korkeammista laskettelurinteistä ja pitemmistä hiihtoladuista kannattaa suunnata Lappiin. Jos rantapallon Suomen talvielämykset -listaa tarkastelee, talviliikunnan näkökulmasta Saariselkä vaikuttaisi monipuoliselta talviliikuntaelämykseltä. Sieltä löytyy jo aiemmin mainitsemani Suomen pisin pulkkamäki ja 2 tunturia lasketteluun niin aloittelijoille kuin edistyneimmille. Sieltä löytyy monipuolisia reittejä myös maastohiihtoa varten. Saariselän läheisyydessä on Urho Kekkosen kansallispuisto, jonne voi vaikka vaeltaa lumikengillä.

Kirjoittaja: Juha Koivuporras

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

error

Enjoy this blog? Please spread the word :)