Yhteistyö amerikkalaisessa jalkapallossa: yhteisjoukkueet ja yhteislisenssit

Suomalaisesta mentaliteetista kerrotaan vitsi, jonka mukaan naapurin menestys harmittaa enemmän kuin oma epäonnistuminen. Urheilussa todellisuus on kuitenkin usein päinvastainen: seurat, jotka tekevät yhteistyötä, saavat enemmän lapsia ja nuoria pelaamaan. Amerikkalainen jalkapallo on tästä hyvä esimerkki, sillä lajissa seurat kokoavat yhteisjoukkueita, jakavat pelaajia ja myöntävät yhteislisenssejä, jotta kukaan halukas ei jäisi sivuun. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä seurayhteistyö käytännössä tarkoittaa, miksi sitä tehdään ja miten se näkyy esimerkiksi Lohja Lionsin toiminnassa.

Mitä seurayhteistyö amerikkalaisessa jalkapallossa tarkoittaa?

Seurayhteistyö tarkoittaa, että kaksi tai useampi urheiluseura yhdistää voimavaransa, jotta kaikki halukkaat pääsevät harjoittelemaan ja pelaamaan otteluita. Käytännössä seurat voivat koota yhteisen joukkueen, lainata pelaajia toisilleen tai myöntää nuorille lisenssin, jolla pääsee mukaan useamman seuran toimintaan. Tavoite on yksinkertainen: pelaajia on riittävästi kentälle ja jokaiselle löytyy sopivan tasoinen peliseura.

Amerikkalainen jalkapallo on joukkuelaji, jossa yhdellä joukkueella on kentällä yksitoista pelaajaa kerrallaan ja koko ryhmässä usein kymmeniä harrastajia. Koska yhden täyden joukkueen kokoaminen vaatii paljon pelaajia, pienemmät seurat törmäävät nopeasti pelaajapulaan. Yhteistyö on tapa ratkaista tämä ongelma ilman, että harrastajan tarvitsee lopettaa tai vaihtaa paikkakuntaa.

Tässä yhteydessä toistuu muutama termi, jotka on hyvä avata heti alkuun:

• Yhteisjoukkue: kahden tai useamman seuran pelaajista koottu joukkue, joka pelaa yhdessä samassa sarjassa.
• Yhteislisenssi: pelaajalle myönnetty lisenssi, jolla voi harrastaa useampaa lajia tai pelata useamman seuran joukkueessa.
• Rinnakkaisedustus: sääntö, joka sallii pelaajan edustaa oman seuransa lisäksi toisen seuran joukkuetta eri sarjatasolla.

Miksi seurat tekevät yhteistyötä?

Yhteistyön tärkein syy on pelaajien määrä: ilman riittävää pelaajapohjaa joukkuetta ei synny eikä otteluita voi pelata. Yhteistyöllä on kuitenkin myös taloudellisia ja periaatteellisia perusteita, jotka tekevät siitä järkevän ratkaisun etenkin pienillä paikkakunnilla.

Pelaajamäärät riittävät harvoin yksin

Yksittäisen pienen seuran on vaikea koota täyttä joukkuetta jokaiseen ikäluokkaan. Amerikkalaisessa jalkapallossa tarvitaan kentälle yksitoista pelaajaa kerrallaan, ja vaihtopelaajia sekä eri pelipaikkojen erikoisosaajia tarvitaan lisää. Kun kaksi naapuriseuraa yhdistää junioreitaan, syntyy kokonainen joukkue, vaikka kummankaan omat pelurit eivät yksin riittäisi.

Harrastaminen on kallista

Joukkueurheilu maksaa, ja kustannukset ovat nousseet pitkään. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa 11–15-vuotiaiden harrastamisen kokonaiskustannukset olivat keskimäärin noin 2 325 euroa vuodessa. Lajien väliset erot ovat suuria: jääkiekko maksoi tutkimuksessa noin 4 489 euroa, salibandy 1 847 euroa, jalkapallo 1 711 euroa ja koripallo 960 euroa vuodessa. Harva maksaa lisenssit, vakuutukset, kausimaksut ja varusteet vain päästäkseen harjoittelemaan — pelaajat haluavat myös pelata otteluita. Lisää aiheesta voit lukea artikkelista lapsen harrastuksen hinnasta. Yhteistyö auttaa pitämään kustannukset kohtuullisina, kun joukkueen ylläpito jaetaan useamman seuran kesken.

”Kaikilla on mahdollisuus pelata” -periaate

Yhteistyön tavoite on antaa pelaamisen mahdollisuus myös niille, jotka perinteisessä mallissa jäisivät vähälle peliajalle. Suomalaisessa nuorisourheilussa tunnetaan ”kaikki pelaa” -ajattelu, joka on herättänyt vuosien varrella myös kriittistä keskustelua. Modernimpi muotoilu on, että kaikilla on mahdollisuus pelata: tasoltaan ja iältään erilaisille pelaajille pyritään löytämään sopiva joukkue ja sarja. Amerikkalaisessa jalkapallossa tätä periaatetta toteutetaan nimenomaan yhteistyön keinoin.

Yhteistyön yleisimmät muodot

Seurayhteistyötä tehdään amerikkalaisessa jalkapallossa kolmella pääasiallisella tavalla. Kaikilla on sama tavoite: antaa pelaajille mahdollisuus pelata.

Yhteisjoukkueet

Yhteisjoukkue kootaan kahden tai useamman seuran pelaajista, kun yksikään mukana oleva seura ei saisi yksin kasaan täyttä joukkuetta. Ratkaisu on yleinen junioreissa, joissa ikäluokat ovat pieniä ja pelaajamäärät vaihtelevat vuosittain. Yhteisjoukkue pelaa samassa sarjassa yhtenä kokonaisuutena, ja harjoitukset sekä ottelut järjestetään yhdessä.

Yhteislisenssit ja rinnakkaisedustus

Yhteislisenssi ja rinnakkaisedustus mahdollistavat sen, että pelaaja ei ole sidottu vain yhteen joukkueeseen. Nuorille on tehty yhteislisenssejä, joilla pystyy harrastamaan kahta eri lajia tai pelaamaan useamman seuran joukkueessa samalla lisenssillä. Monessa suomalaisessa palloilulajissa on lisäksi rinnakkaisedustusta koskevat säännöt, joiden ansiosta pelaaja voi edustaa oman seuransa lisäksi toisen seuran joukkuetta eri sarjatasolla. Näin nuori saa lisää peliaikaa ja pääsee pelaamaan omaa taitotasoaan vastaavissa otteluissa.

Uudet joukkueet ja seurat

Yhteistyö voi johtaa myös kokonaan uuden joukkueen tai seuran syntyyn. Kun kahden lähiseudun seuran pelaajat ja osaaminen yhdistetään, voidaan ilmoittaa yhteinen joukkue kilpasarjaan. Lohja Lions on kertonut, että ykkösdivisioonaan noussut tulokasjoukkue sai alkunsa juuri Hangon ja Lohjan seurojen yhteistyöstä. Vastaavia esimerkkejä löytyy muistakin joukkuelajeista eri puolilta Suomea.

Yhteistyön edut ja varjopuolet

Yhteistyö tuo selviä etuja mutta myös haasteita, jotka kannattaa punnita ennen päätöstä. Alla on tiivistetty molemmat puolet, jotta seura ja perheet osaavat varautua.

Edut:

• Riittävä pelaajamäärä, jolloin joukkue saadaan kasaan ja otteluita voidaan pelata.
• Enemmän peliaikaa ja oman tasoisia vastustajia useammalla sarjatasolla.
• Kustannusten jakautuminen useamman seuran kesken.
• Osaamisen jakaminen: valmentajat ja tieto liikkuvat seurojen välillä.
• Harrastus säilyy paikkakunnalla, eikä pelaajan tarvitse lopettaa pelaajapulan vuoksi.

Varjopuolet:

• Pidemmät harjoitusmatkat, kun joukkue kokoontuu kahdella paikkakunnalla.
• Vastuunjako ja päätöksenteko monimutkaistuvat, kun mukana on useampi seura.
• Seuraidentiteetti voi hämärtyä, jos pelaaja edustaa montaa joukkuetta.
• Sopimukset ja lisenssiasiat vaativat enemmän hallinnollista työtä.

Miten yhteistyö näkyy muissa joukkuelajeissa?

Seurayhteistyö ei ole pelkästään amerikkalaisen jalkapallon ilmiö, vaan sama malli toistuu useissa suomalaisissa joukkuelajeissa. Jalkapallossa, salibandyssä ja jääkiekossa pienet seurat kokoavat junioreilleen yhteisjoukkueita ja hyödyntävät rinnakkaisedustusta, jotta jokaiselle ikäluokalle saadaan sarjaan ilmoitettava joukkue. Taustalla on usein sama syy kuin jenkkifutiksessa: harrastajamäärät vaihtelevat ja kustannukset nousevat. Harrastajamäärien kehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä kerrotaan tarkemmin artikkelissa jääkiekon ja jalkapallon harrastajamääristä.

Amerikkalainen jalkapallo Suomessa lyhyesti

Amerikkalaista jalkapalloa eli jenkkifutista hallinnoi Suomessa Suomen amerikkalaisen jalkapallon liitto (SAJL), joka on perustettu vuonna 1979. Liitto vastaa sekä kontaktilajina pelattavasta amerikkalaisesta jalkapallosta että kevyemmästä lippupallosta (flag football). Lajin vetovoimasta kertoo hyvin se, mikä jenkkifutiksen kontakteissa ja joukkuepelissä kiehtoo harrastajia.

Miesten ylin sarjataso on Vaahteraliiga, jonka mestaruudesta pelataan Vaahteramaljasta. Sen alapuolella ovat I-, II- ja III-divisioona, joten pelaajalle löytyy useampi sarjataso oman tason mukaan. Myös naisilla on oma Vaahteraliiga ja divisioonat. Kausi pelataan Suomessa pääosin keväästä syksyyn. Kentällä on kerrallaan yksitoista pelaajaa joukkuetta kohden, ja eri pelipaikat vaativat erilaisia ominaisuuksia: osa rooleista suosii nopeutta, osa voimaa ja koko, mikä tekee lajista monenlaisille pelaajille sopivan. Junioritoiminta on jaettu ikäluokkiin, kuten U11, U13, U15 ja U17, ja nuorimmat aloittavat usein kontaktittomamman lippupallon parissa. Maajoukkuetasolla Suomi on menestynyt kansainvälisesti, mistä kertoo esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon EM-pronssi.

Lohja Lions esimerkkinä yhteistyöstä

Lohja Lions on hyvä esimerkki siitä, miten yhteistyö näkyy yhden seuran arjessa. Seuran junioreita on koottu yhteisjoukkueisiin muun muassa Turun ja Sipoon suuntaan, kun omat pelurit eivät ole aivan riittäneet kokonaisen joukkueen kasaamiseen. Lisäksi seuralla on kerrottu olleen yhteistyötä muiden seurojen kanssa käytännössä jokaisella kaudella.

Leijonaperheessä mahdollisuuksia on tarjottu kaikenikäisille: nuorimmat junioripelaajat ovat alle 11-vuotiaita ja vanhimmat harrastajat lähentelevät keski-ikää. Kun miesten puolella on mahdollisuus pelata useammalla sarjatasolla, periaate kaikkien mahdollisuudesta pelata toteutuu käytännössä. Seuran vaiheista ja kausien käänteistä on kirjoitettu Lionsin matkassa -kolumnisarjassa, ja kauden avauksesta kertoo juttu Lohja Lions avasi kautensa.

Yleisimmät virheet seurayhteistyössä

Yhteistyö ei onnistu itsestään, vaan huonosti valmisteltuna se voi aiheuttaa pettymyksiä. Yleisimmät virheet liittyvät epäselviin sopimuksiin ja unohdettuihin käytännön asioihin.

• Epäselvät vastuut: jos seurat eivät sovi etukäteen valmennuksesta, kustannusten jaosta ja pelivuoroista, syntyy helposti riitoja kesken kauden.
• Lisenssi- ja vakuutusasioiden laiminlyönti: yhteisjoukkueessa jokaisen pelaajan lisenssin ja vakuutuksen on oltava kunnossa oikeassa seurassa, muuten pelaaja ei ole peluukelpoinen.
• Logistiikan aliarviointi: kahden paikkakunnan yhteisjoukkueessa harjoitusmatkat pitenevät, mikä kannattaa huomioida aikatauluissa ja perheiden kuljetuksissa.
• Pelaajan unohtaminen: yhteistyön pitäisi lisätä peliaikaa, ei vähentää sitä. Jos pelaaja jää kahden joukkueen väliin ilman selkeää roolia, tavoite kääntyy päälaelleen.
• Viestinnän puute: pelaajat, vanhemmat ja valmentajat tarvitsevat selkeän tiedon siitä, missä joukkueessa kukin pelaa ja mihin sarjaan joukkue osallistuu.

Näin pääset mukaan ja kenelle laji sopii

Amerikkalaiseen jalkapalloon pääsee mukaan ottamalla yhteyttä lähimpään seuraan tai SAJL:ään, joka ylläpitää seurahakemistoa. Laji sopii monenlaisille harrastajille, sillä kentällä tarvitaan sekä nopeita että voimakkaita pelaajia ja erikokoisille löytyy oma pelipaikkansa. Aloittelijan kannattaa muistaa muutama asia:

• Kokeile ensin: monet seurat järjestävät tutustumisharjoituksia, joihin voi tulla ilman omia varusteita.
• Harkitse lippupalloa: lippupallo on kontaktiton muoto, joka sopii hyvin nuorimmille ja lajia kokeileville.
• Selvitä kustannukset etukäteen: kysy seuralta lisenssin, vakuutuksen, kausimaksun ja varusteiden hinnat.
• Kysy yhteistyöstä: pienellä paikkakunnalla seura saattaa pelata yhteisjoukkueessa, jolloin harjoitukset voivat olla naapurikunnassa.

Usein kysytyt kysymykset (FAQ)

Mitä yhteisjoukkue tarkoittaa?

Yhteisjoukkue on kahden tai useamman seuran pelaajista koottu joukkue, joka pelaa yhdessä samassa sarjassa. Se kootaan yleensä silloin, kun yksikään mukana oleva seura ei saisi yksin kasaan täyttä joukkuetta.

Voiko samalla lisenssillä pelata kahdessa seurassa?

Kyllä, se on monessa tapauksessa mahdollista yhteislisenssin tai rinnakkaisedustuksen avulla. Säännöt vaihtelevat lajeittain ja ikäluokittain, joten tarkat ehdot kannattaa varmistaa omasta seurasta tai lajiliitosta.

Kuka hallinnoi amerikkalaista jalkapalloa Suomessa?

Lajia hallinnoi Suomen amerikkalaisen jalkapallon liitto (SAJL), joka on perustettu vuonna 1979. Liitto vastaa sekä amerikkalaisesta jalkapallosta että lippupallosta ja ylläpitää sarjoja aikuisille ja junioreille.

Mikä on Vaahteraliiga?

Vaahteraliiga on amerikkalaisen jalkapallon ylin sarjataso Suomessa. Sen mestaruudesta pelataan Vaahteramaljasta, ja liigan alapuolella ovat I-, II- ja III-divisioona.

Paljonko joukkueurheilun harrastaminen maksaa?

Kustannukset vaihtelevat lajeittain. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa 11–15-vuotiaiden harrastaminen maksoi keskimäärin noin 2 325 euroa vuodessa, kalleimpana jääkiekko noin 4 489 euroa. Yhteistyö seurojen välillä auttaa pitämään kustannukset kohtuullisina.