Näin kuntoilet luonnon ehdoilla – eettisen liikkujan valinnat

Suomalaiset ovat luonnossa liikkuvaa kansaa, ja puhdas ympäristö on meille lähes itsestäänselvyys – ainakin toistaiseksi. Muuttuva maailmantila ja huolet ilmaston lämpenemisestä ovat saaneet monet meistä tarkastelemaan omia kulutustottumuksiaan myös kriittisemmältä kantilta.

Ympäristön tila ja ekologisuus herättävät kiinnostusta lisääntyvässä määrin myös aktiiviliikkujien keskuudessa. Ekologiselle elämäntavalle omistautuminen ei enää tarkoita kieltäytymisen ehdoilla elämistä, sillä tätä nykyä tarjolla on valtava valikoima eettisiä tuotteita myös liikuntaharrastusta varten.

 Siintääkö haaveissa aktiiviloma Suomessa?

Erityisesti monet kaupungissa asuvat kuntoilijat ovat kyseenalaistaneet auton omistamisen tarpeen: työmatkat taittuvat pyöräillen ja lähikaupassa pyrähdys käy pienestä lenkistä. Sekä keho että ympäristö kiittävät, mutta satunnainen auton tarve saattaa silti yllättää: entä jos kohdalle sattuukin se unelmien joogaretriitti tai golfmatka, eikä kavereilta liikene laina-autoa useamman päivän ajaksi?

Monille entuudestaan tuntematon autojen vertaisvuokraus on näissä tapauksissa korvaamaton apu – Suomen golfkentät, täältä tullaan!

Auton vuokraus edullisesti ja ympäristöystävällisesti

Yhteiskäyttöisistä autoista etenkin kaupunkialueilla on käyty keskustelua jo pitkään. Autojen jakamiseen useamman ihmisen kesken on lukuisia ratkaisuja, ja uusimpien joukossa on Gomore.

Gomore ei itse omista autoja vaan tarjoaa palvelun, jonka kautta yksityiset ihmiset voivat vuokrata autojaan muiden ihmisten yksityiskäyttöön. Tästä on etua sekä auton omistajille että tietenkin heille, jotka eivät autoa omista mutta sellaista ajoittain tarvitsevat. Auton ostaminen ja ylläpitäminen on kallista puuhaa, ja jos autoa ei juurikaan tarvitse, voi vuokralle laittaminen tuoda helpotusta omistuskustannuksiin.

Ympäristönäkökulma on tietenkin palvelun keskiössä. Ympäristö kiittää, kun jo olemassa olevia autoja käytetään mahdollisimman paljon, ja uusia tuotetaan tämän ansiosta entistä vähemmän. Gomoren avulla sopivan vuokra-auton löytäminen on helppoa, ja asiakkaan turvallisuudesta huolehditaan esimerkiksi vakuutuksen avulla.

 Ekologisen liikkujan varusteet kestävät aikaa

Yhä useampi itsestään huolta pitävä aktiiviliikkuja tahtoo valita ylleen eettiset urheiluvaatteet. Tämän lisäksi vaikkapa ekologinen jumppamatto, pesuhetkiä varten valitut luontaistuotteet sekä kävely- tai pyöräilymatkan päässä sijaitseva kuntosali ovat kaikki hyviä esimerkkejä kestävän kehityksen valinnoista.

Ympäristöystävällinen treeni ei juurikaan vaadi lisävarusteita, tai ainakin lajia varten hankitut urheiluvaatteet tai -välineet kestävät aikaa. Myös varusteiden huoltamiseen kannattaa panostaa.

Eettiset treenivaatteet on tehty kestämään, eivätkä ne säikähdä jatkuvaa pesua. Jos urheiluvaatteita ei tarvita ihan joka päivä, kannattaa miettiä kuinka monta kappaletta on oikeasti tarpeeksi – useinkin toistuva vaatteiden pesu on ekologisempaa kuin uusien vaatteiden tuottaminen. Ja kun trikoot viimein repeävät, voi tilalle valita ympäristöystävälliset materiaalit ja eettisesti tuotetut vaatteet. Tai käväistä kirpputorilla!

Reippailijan ravinto koostuu kotimaisista valinnoista

Runsaasti vihanneksia ja etenkin kasvipohjaisia proteiininlähteitä sisältävä ruokavalio on ympäristön kannalta paras valinta. Ekologinen kuluttaja valitsee pöytään satokauden juureksia ja vihanneksia, mieluiten luonnonmukaisesti tuotettuina. Eläinpohjaisten proteiininlähteiden valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota tuotantoprosessiin, ja suosia kotimaista riistaa sekä eettisesti hankittua kalaa.

Jos kasvisruokaan siirtyminen tuntuu hankalalta, voi ruokailutottumuksia muokata parempaan suuntaan aloittamalla vaikka kahdesta kasvisruokapäivästä, tai lisäämällä tuttujen liharuokien sekaan entistä enemmän vihanneksia ja juureksia. Terveellinen ruokavalio tulee myös edullisemmaksi, kun einesruoat jäävät kauppaan. Tästä sinua kiittävät luonnon lisäksi myös kehosi ja kukkarosi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

error

Enjoy this blog? Please spread the word :)