Liikunta ja urheilu on tärkeä osa hyvinvointia hyvin monella eri tavalla. Tietenkin fyysinen urheilu vaikuttaa fyysiseen kuntoon, mutta tämä ei ole ainoa syy, miksi ne ovat niin tärkeitä. Ne vaikuttavat myös mielenterveyteen, ja ovat loistava tapa joko löytää samanmielisiä ihmisiä, tai rauhoittua yksin.
Nämä asiat ovat erityisen tärkeitä varsinkin keskellä Suomen talvea, jolloin pimeys voi käydä jopa inhottavan suureksi osaksi päiväämme. Tietenkin tästä syystä kaikki tuntuu hieman raskaammalta, ja sohvalla makaaminen saattaa tuntua houkuttelevammalta kuin millään tavalla liikkuminen. Siksi me olemme keränneet joitakin parhaita tapoja viihtyä myös silloin, kun kaipaat valoa erityisen paljon.
Sisällä pelattavat lajit tuovat hien pintaan vuoden ympäri
Tietenkään sinun ei ole mikään pakko mennä välttämättä ulos. Monet lajit nimittäin viihdyttävät myös sisätiloissa. Esimerkiksi koripallo on ihan yhtä hauskaa pelata sisällä, ja se saattaa olla jopa turvallisempaa. Sen sijaan, että alustanasi olisi kova ja karkea asfaltti, pelaat mukavamman lattian päällä.
Vaikka olisit viimeksi pelannut näitä lajeja koulun liikuntatunnilla, voit silti löytää sinulle sopivan joukkueen. Monet joukkueet järjestävät mahdollisuuksia niin sanottuihin “höntsäys” joukkueisiin. Nämä tarkoittavat harrastelija joukkueita, joissa keskitytään enemmän hauskanpitoon. Tietenkin nämäkin joukkueet voivat ottaa osaa erilaisiin kilpailuihin, mutta ne eivät ota pelaamista aivan yhtä tosissaan kuin monet muut vaihtoehdot.
Suomi on tunnettu talviurheilulajeista
Suomen talvi on pitkä ja yleensä luminen. Tästä syystä suurin osa suomalaisista ovat osanneet luistella ja hiihtää välittömästi sen jälkeen, kun he ovat oppineet kävelemään. Tästä kannattaakin ehdottomasti ottaa hyöty. Meillä on mahdollisuus harrastaa joitain upeita lajeja, jotka eivät ole mahdollisia monissa muissa maissa.
Jos olet kiinnostunut uuden lajin aloittamisesta, kannattaa kokeilla laskettelua. Suomessa on monia pienempiä laskettelukeskuksia kuten Himos, minkä ansiosta myös etelässä asuvat suomalaiset voivat päästä viikonlopuksi laskettelemaan. Heidän ei ole pakko matkustaa aivan pohjoiseen päästäkseen pitämään hauskaa.
Jos olet aivan aloittelija, voit ottaa osaa keskuksessa järjestettäville tunneille. Siellä opit kaikki tarvittavat perusteet jo muutamassa tunnissa, jonka jälkeen pääset pitämään hauskaa rinteissä. Vaikka olisit aikuinen, sinun ei tarvitse huolehtia. Aikuisille aloittelijoille on nimittäin erikseen omat tunnit, joten sinun ei tarvitse harjoitella lasten kanssa.
eSports kuuluu nykyään urheilulajien luokkaan
eSports ei välttämättä vaadi liikuntaa, mutta se kuuluu silti urheilulajien luokkaan. Se on hyvä mainita siitä syystä, että sen suosio on kasvanut huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Siitä syystä lajin harrastaminen, tai jopa vain seuraaminen, voi olla loistava keino tutustua ihmisiin, jotka pitävät samankaltaisista asioista.
E-Sports lajiin kuuluu monia eri alalajeja. Näitä on esimerkiksi NHL, CS:GO, ja Dota 2. Tämän ansiosta voit löytää lajin, joka miellyttää varmasti myös sinua.
Siirry sisätiloihin kylmää ilmaa pakoon
Onko ulkona hyvin inhottava pakkanen, etkä halua todellakaan astua ulos? Ei huolta, sillä monia rakkaita ulkolajeja voidaan harrastaa myös sisätiloissa. Sillä tavalla voit myös varmistaa, että talvea edeltävä edistymisesi ei tule katoamaan pimeimpien kuukausien aikana. Loistava esimerkki tästä on monille tuttu juokseminen.
Tietenkään juoksumatolla juokseminen ei ole yhtä hauskaa kuin esimerkiksi maasto juokseminen. Se on silti turvallisempaa, kuin jäisessä maastossa juokseminen, ja varmistaa sen, että tulet olemaan hyvässä kunnossa, kun maa sulaa.
Varaudu ulkoilman alhaiseen lämpötilaan
Maasto juoksemisesta puhuttaessa, voimme myös mainita vaeltamisen. Se on nimittäin laji, joka sopii täydellisesti suomalaisille vuoden ympäri. Jos haluat jatkaa vaellus harrastustasi myös talvella, ota kuitenkin huomioon kylmä lämpötila. Vaikka tulet lämpenemään vaeltaessa, on hyvin tärkeää, että varaudut kylmään ilmaan. Näin voit välttää hyvin ikävän tunteen kylmyydestä.