Digitaalisessa yhteiskunnassa kyberuhkat ovat valitettavasti tulleet pysyväksi osaksi arkeamme. Kyberhyökkäykset voivat kohdistua yksilöihin, yrityksiin ja jopa valtioihin ja aiheuttaa suuria taloudellisia menetyksiä ja henkilökohtaista haittaa. Yleisimpiä uhkia ovat yritykset päästä käsiksi henkilökohtaisiin tietoihin tai asentaa käyttäjän laitteelle haittaohjelmia, kuten viruksia, troijalaisia, matoja tai muita haitallisia ohjelmia. Nämä puolestaan voivat aiheuttaa suurta vahinkoa tietokoneelle tai laitteelle esimerkiksi varastamalla tietoja tai häiritsemällä sen toimintaa.
Vaikka kyberuhkia on monenlaisia, on onneksi olemassa myös monia keinoja, joilla suojautua mahdollisimman hyvin niiltä ja varmistaa oma digitaalinen turvallisuutensa. Tiedostamalla tärkeimmät keinot, joilla suojata oman verkkokäyttäytymisensä, jokainen voi minimoida niin omien kuin muidenkin henkilökohtaisten tietojen vuodon ja väärinkäytön riskin.
Välineitä verkkokäyttäytymisen suojaamiseen
Verkkouhkilta suojautuminen saattaa kuulostaa hankalalta ja työläältä. Onneksi on olemassa monia välineitä, jotka tekevät siitä mutkatonta ja luovat turvaa myös internetin teknisiin ominaisuuksiin perehtymättömälle henkilölle. Keräsimme alle muutamia yksinkertaisia teknisiä ratkaisuja, jotka pitävät sinut turvassa verkossa.
Ota käyttöön vahvat salasanat ja monivaiheinen tunnistautuminen
Ensimmäinen askel kohti parempaa kyberturvallisuutta on vahvojen ja ainutlaatuisten salasanojen käyttö eri verkkopalveluissa. Tehokas tapa suojata salasanat mahdollisimman hyvin on käyttää salasanasovelluksia tai -hallintaohjelmistoja, jotka auttavat luomaan ja hallinnoimaan vahvoja salasanoja. Niiden avulla on myös mahdollista täyttää salasanat kirjautumissivuilla automaattisesti, joten tilien turvaamisen lisäksi ne ovat myös erittäin käteviä. Bitdefender täysturva on yksi vaihtoehto virustorjuntaohjelmalle, joka mahdollistaa myös vahvojen salasanojen tallentamisen ja säilytyksen turvallisessa holvissa.
Salasanoja luodessa älä ikinä käytä samaa salasanaa useissa palveluissa, sillä se altistaa sinut suuremmalle riskille, jos yksi tili on uhattu. Suosi mahdollisimman pitkiä yhdistelmiä kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. Vältä käyttämästä henkilökohtaisia tietoja, kuten syntymäaikaa tai nimeä salasanana, sillä hyökkääjät voivat helposti löytää näitä tietoja verkosta.
Lisäksi monivaiheinen tunnistautuminen on erinomainen keino lisätä tiliesi turvallisuutta. Kaksivaiheinen tunnistautuminen (2FA) vaatii lisävaiheen kirjautumisen yhteydessä, kuten kertakäyttöisen koodin tai tekstiviestin syöttämisen. Näin vaikka salasana vuotaisi, tilillesi pääsy vaatii toisenkin turvamuurin läpäisyn.
Päivitä ohjelmistot säännöllisesti
Ohjelmistojen säännöllinen päivittäminen on erittäin tärkeä osa kyberturvallisuutta. Päivitykset sisältävät usein tärkeitä tietoturvaparannuksia, joilla korjataan havaittuja haavoittuvuuksia ja estetään mahdollisia hyökkäyksiä. Useimmissa käyttöjärjestelmissä ja ohjelmistoissa on automaattiset päivitystoiminnot.
Tästä huolimatta on silti hyvä tarkistaa päivitykset manuaalisesti ajoittain. Tarkista erityisesti tietoturvaohjelmistot, käyttöjärjestelmä ja selain. Jos et enää käytä tiettyä ohjelmistoa, poista se laitteestasi, koska vanhat ja käyttämättömät ohjelmat voivat olla haavoittuvaisia ja altistaa laitteesi riskeille.
Ohjelmistoja ladatessa tai päivittäessä on myös tärkeä varmistaa, että lataat ohjelmistot ja päivitykset virallisilta ja luotettavilta lähteiltä. Vältä epäilyttäviä lataussivustoja ja pidä mielessä, että haittaohjelmat saattavat piileskellä väärennetyissä päivityksissä.
Huolehdi verkkoselailun turvallisuudesta
Verkkoselailun turvallisuus on ensisijaisen tärkeää, sillä se koskee henkilökohtaisten tietojesi ja yksityisyytesi suojelua verkossa. Käytä suojattuja HTTPS-yhteyksiä aina kun mahdollista. Selaimen osoiterivillä näkyvä lukon kuvake osoittaa, että yhteys on salattu ja tietosi ovat suojassa.
Selaimissa on myös usein tietosuoja- ja turva-asetuksia, kuten evästeiden hallinta ja seurannan esto. Mainosten ja seurannan esto-ohjelmat voivat auttaa vähentämään mainosten näkymistä ja estämään seurantaevästeitä, jotka keräävät tietoja selailutottumuksistasi. Tarkista nämä asetukset säännöllisesti ja päivitä ne tarpeen mukaan.
Sivustojen suojauksen varmistamisen ohella vältä kirjautumista henkilökohtaisiin tileihin ja arkaluonteisten tietojen syöttämistä julkisissa Wi-Fi-verkoissa. Jos tarvitset yhteyden, harkitse VPN-palvelun käyttöä lisäturvana, ja vältä antamasta tarpeettomia henkilökohtaisia tietoja verkkosivustoilla ja sosiaalisessa mediassa.
Verkkouhkien ennakointi
Koulutus ja tietoisuuden lisääminen ovat ensisijaisen tehokkaita tapoja suojautua kyberuhkilta. Kun ymmärrät paremmin kyberuhkien luonteen ja miten ne voivat vaikuttaa sinuun, olet valmiimpi tunnistamaan ja välttämään potentiaalisia riskejä. Voit löytää verkosta monenlaisia luotettavia tiedonlähteitä, kuten kyberturvallisuuskeskuksen tai muiden virallisten tahojen laatimia sisältöjä ja ohjeistuksia täysin ilmaiseksi. Näiden lisäksi pidä aina mielessä alla mainitut seikat.
Varo huijausviestejä
Kyberhyökkääjät käyttävät usein huijausviestejä (phishing) houkutellakseen ihmisiä paljastamaan henkilökohtaisia tietojaan tai asentamaan haittaohjelmia. Ole varovainen sähköpostien, tekstiviestien ja sosiaalisen median viestien suhteen, jotka pyytävät sinua antamaan salasanoja tai luottokorttitietoja. Luotettavat organisaatiot eivät koskaan pyydä henkilökohtaisia tietoja, kuten salasanoja, käyttäjänimiä, luottokorttitietoja tai henkilötunnusta sähköpostitse tai tekstiviestitse. Älä myöskään koskaan napsauta linkkejä tai lataa liitetiedostoja, jotka vaikuttavat epäilyttäviltä.
Voit välttyä ikäviltä tilanteilta tarkistamalla viestin lähteen huolellisesti ennen siihen reagointia. Tutki lähettäjän sähköpostiosoite tai puhelinnumero. Ole erityisen varovainen, jos lähettäjän osoite vaikuttaa epäilyttävältä tai se ei vastaa odotettua lähdettä. Kiinnitä myös huomiota viestin kirjoitusvirheisiin, epäjohdonmukaisuuksiin tai epäilyttävään kieleen. Ole yleisesti skeptinen kaikista pyynnöistä antaa tietoja tai suorittaa toimia. Jos viesti tuntuu liian hyvältä ollakseen totta tai herättää epäilyksiä, siihen ei kannata luottaa.
Varmuuskopioi tietosi
Säännöllinen tärkeiden tiedostojen ja dokumenttien varmuuskopiointi on varotoimenpide, joka auttaa palauttamaan tiedot, mikäli joudut kyberhyökkäyksen kohteeksi.
Varmuuskopiointiin voit käyttää ulkoista kovalevyä, pilvipalvelua, verkkopalvelua tai automaattista varmuuskopiointiohjelmaa. Monipuolinen lähestymistapa, kuten sekä ulkoisen kovalevyn että pilvipalvelun käyttö, on usein varmin keino. Jos käytät ulkoista kovalevyä, pidä se fyysisesti erillään tietokoneestasi ja suojattuna. Pilvipalveluita käyttäessäsi varmista, että valitsemasi palvelu tarjoaa vahvan tietoturvan ja tunnistautumisen. Aseta aikataulu säännöllisille varmuuskopioinneille päivittäin, viikoittain tai kuukausittain riippuen siitä, kuinka usein päivität tietojasi, äläkä unohda varmuuskopioida älypuhelintasi, tablettiasi ja muita mobiililaitteitasi.
Ole tarkka sosiaalisen median ja yksityisyysasetusten suhteen
Hallinnoi sosiaalisen median tietosuoja- ja yksityisyysasetuksiasi tarkoin. Rajoita ja valvo, mitä tietoja ja kuvia jaat julkisesti, kenen kanssa jaat tietosi ja kuka näkee päivityksesi. Voit esimerkiksi valita, kuka voi nähdä julkaisusi, kuka voi lähettää sinulle viestejä ja kuka voi tarkastella ystävälistaasi. Ennen kuin jaat jotain sosiaalisessa mediassa, mieti tarkasti, miten se voi vaikuttaa yksityisyyteesi ja turvallisuuteesi, ja vältä jakamasta liikaa henkilökohtaisia tietoja, kuten syntymäaikaa, osoitetta ja puhelinnumeroa.
Käy ajoittain läpi, mille sovelluksille olet antanut luvan käyttää sosiaalisen median tilisi tietoja. Poista tarpeettomat luvat ja rajoita tietojen jakamista kolmansien osapuolien kanssa. Tarkista myös yksityisyysasetuksesi ja tilitietosi säännöllisesti. Sosiaalisen median alustat voivat muuttaa asetuksiaan, joten pysy ajan tasalla.