Tämä artikkeli on alunperin julkaistu www.ykkoslohja.fi sivustolla
Entinen Westis-sarja eli nykyinen SCHL (South Coast Hockey League) aloittelee toista kauttaan harrastejääkiekon sarjana. Sarjaa pyöritetään täysin talkoovoimin, joten sponsorit ovat yhä tervetulleita mukaan tukemaan paikallisten joukkueiden toimintaa.
Mukana kuusi joukkuetta
Tulevalle kaudelle sarjaan osallistuu kuusi joukkuetta, Lohjalta Atletico Routio, Westghost ja HNT, sekä Inkoosta HC Toros, ja Raaseporista Ice Team, sekä Newland Bears. Kolmen lohjalaisen joukkueen mukana olo tuo uutena järjestelyihin sen, että Lohjan joukkueet pelaavat kotipelinsä Lohjalla (Jäähalli/Kisakallio).
Muut joukkueet pelaavat kotipelit Karjaalla.
Koska kaikki alkoi?
Sarja aloitettiin syksyllä 2019, kun aiemmin Läntisellä Uudellamaalla/Lohja-Raasepori akselilla pelattu harrastesarja lakkasi kevääseen 2019. Kesän 2019 aikana joukko paikallisia jääkiekon harrastajia puuhaamaan uutta sarjaa, koska pelaamaan oli kova halu. Alussa puuhamiehinä olivat Jani Suominen (sarjan pj) , Mika Pihlström, Teemu Erkkilä, Ari Matikka ja Tommi Ursin. Ensimmäiselle kaudelle 2019-2020 saatii mukaan viisi joukkuetta; Atletico Routio (Lohja), Westghost (Lohja), Ice Team (Raasepori), Newland Bears (Raasepori) ja HC Toros (Inkoo). Ensimmäiset kauden pelit pelattiin kahta Lohjan paikallisderbyä lukuun ottamatta Karjaan Aktia Areenalla.
Ensimmäinen kausi alkoi yllättävän äkkiä, ja alkuun esim. tilastoinnin yms. juttujen suhteen käytännön tason asioita vielä ajettiin käyntiin. Kaikilla joukkueilla oli kuitenkin kova into pelata ja alun ongelmiin ja haasteisiin löydettiin ratkaisut ja kausi pääsi kunnolla alkuun.
Kauden aikana homma kehittyi, esim. sosiaalisen median, ja itse ottelutapahtumankin osalta. Isossa osassa otteluita alkukauden jälkeen oli talkoovoimin hoidettu kuuluttaja, ja musiikki soi pelikatkoilla.
Playoffkierroksella otteluista pyöritettiin myös livetulosseurantaa Gameresults.online palvelun kautta, jonka kautta sarjan tulos- ja tilastopalvelu myös toimivat.
Mitä sarjan pyörittäminen vaatii?
Isoin työ sarjaorganisaation osalta tehdään ennen kautta: jäävuorojen varaukset, otteluohjelman laatiminen, yhteydenpito Jääkiekkoliiton suuntaan. SCHL on Jääkiekkoliiton alainen sarja sääntöjen yms. osalta. JääkiekkoIiitto nimeää otteluihin erotuomarit. Yhteistyötahona tuomaritoiminnassa on Lohjan Jääkiekkotuomarit ry.
Itse kauden aikana sarjaorganisaation työllistävin tehtävä on tulospalvelu ja sosiaalisen median pyörittäminen. Otteluiden järjestelyissä vastuu on kotijoukkueilla/kotijoukkueiden joukkueenjohtajilla. Viime kausi jäi valitettavasti finaali/pronssipeliä vaille, kun koronatilanne lopetti kaikki jääkiekkosarjat.
Viime kauden runkosarjan voiton vei Atletico Routio. Lisää viime kauden peleistä ja pistenikkareista löytyy osoitteesta: https://www.gameresultsonline.com/south-coast-hockey-league/south-coast-hockey-league/4523/groups
Tulevaisuus?
Kauteen 2020-2021 lähtö on sikäli helpompaa, että pohjatyö itse sarjan pyörittämiseen on valmiina. Tulevalle kaudelle mukaan on tullut kuudes joukkue, Hockey Night Team eli HNT Lohjalta. Tulevalla kaudella puolet sarjan otteluista tullaan pelaamaan Lohjalla. Atletico Routio ja HNT pelaavat kotiottelunsa Kisakalliossa ja Westghost Lohjan jäähallissa. Ice Team, Newland Bears ja ja HC Toros pelaavat kotiottelunsa Karjaalla. Pudotuspelit pelataan Karjaalla.
Allstars tapahtuma
Tulevalle kaudelle tulee ohjelmaan myös joulutauon AllStar-tapahtuma, jossa sarjan tähdistöjoukkueet kohtaavat toisensa, jako tähdistöottelussa on NHL:n vanhan ajan tyyliin Itä (Atletico Routio,HNT,Westghost) vastaan Länsi (Ice Team,Newland Bears,HC Toros).
Tulevaisuudessa tavoitteena on tarjota jääkiekkoa harrastaville mahdollisuus pelata lätkää ”vakavasti, muttei tosissaan” eli voitostahan aina pelataan mutta ei ns. verenmaku suussa. Tärkeintä on, että pelaajilla on hauskaa pelata ja liikkua. Katsojille, joita viime talvenakin oli joissain otteluissa ihan mukavasti, tavoitteena on tarjota alueen viihdyttävintä jääkiekkoa. Viihdyttävyyshän on suhteellinen ja tulkinnallinen käsite!