More

    Uhkapelaaminen – ikivanha huvittelukeino

    Uhkapelaaminen on ikivanha laji, jonka juuret juontavat Kiinaan – jopa niinkin kauas kuin ajalle 3000 eKr. Sen sanotaan alkaneen noppapeleistä ja tutkijat ovatkin tukeneet teoriaa löytäessään ensimmäiset nopat Kiinasta Mesopotamian alueelta. Toki kyseinen noppa ei ole samanlainen, kun mitä me nykymaailmassa käytämme. Nykyajan noppa juontaa juurensa tuhat vuotta Kiinan pelien ajasta eteenpäin Egyptiin.

    Vedonlyönti on vanhimpia uhkapelaamisen muotoja, sillä jo antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset viihdyttivät itseään muun muassa gladiaattoritaistelujen muodossa, lyöden vetoa siitä, kuka taistelut voittaa. Vedonlyöntivuosi 2021 eroaakin huimasti niiltä ajoilta. Tuskinpa olisivat muinaiset kreikkalaiset tai roomalaiset osanneet kuvitellakaan, minkälaiseksi vedonlyönnin maailma tulisi muuttumaan. 

    Uhkapelien muutos digitaalisaation myötä

    Netin saavuttua yleisön käyttöön 90-luvun aikana, oli vain harvoilla mahdollisuus pelata uhkapelejä netissä. 2000-luvun puolella taas mahdollisuus päästä pelaamaan tuli yhä useammalle ihmiselle, ja nykypäivänä lähes kuka vaan pystyy harrastaa uhkapelien pelaamista Internetin ihmeellisessä maailmassa.  Vaikka digitalisaation myötä kehitys on vienyt pelaamisen nettiin, ei pelit kuitenkaan ole täysin muuttuneet vanhoilta ajoilta. Hyvin varustelluilta nettikasinoilta löytyy samoja pelejä joiden juuret juontavat satoja vuosia taaksepäin, esimerkiksi kortti-, noppa-, ja pokeripelejä, jotka tietysti ovat muovautuneet nykyaikaan sopivimmaksi, mutta joiden keskeinen periaate on kuitenkin edelleen aivan sama kun satoja vuosia sitten.

    Mitä on vedonlyönti?

    Vaikka gladiaattoritaistelut eivätkään ole enää nykymaailmassa se paikka, jossa raha vaihtaa vetojen puolesta omistajaa, on jotain muinaisilta ajoilta jäänyt edelleen elämään. Hevoskilpailut ovat edelleen tärkeä ja suosittu uhkapelaamisen muoto, jolla ihmiset itseään viihdyttävät. Vedonlyönnin perusajatus on edelleen sama kuin jo kauan sitten, eli ihmiset pyrkivät ennustamaan urheilutapahtuman tulokset.

    Vedonlyöntiä pidetään uhkapelaamisen muotona, jossa myös tiedoilla sekä taidoilla on vaikutusta, kun taas esimerkiksi nykyaikaisten slottipelien pelaaminen on täysin sattumasta kiinni, eikä niiden tuloksiin ole mahdollista vaikuttaa. Kokeneet vedonlyöjät ymmärtävät, miten kertoimet vaikuttavat, ja pystyvät selvittämään tarvittavia tietoja, jotta osaavat veikata pelin tulokset oikein. Taitavat, vetoa lyövät ammattilaiset pyrkivätkin selvittämään tarvittavaa tietoa niin paljon kuin mahdollista, sillä vedonlyönnissä lopputulos ei ole sattumanvaraista, kuten taas muissa nykuaikaisemmissa pelimuodoissa.

    Nykyaikainen vedonlyönti

    Nykyajan muoto vedonlyönnistä eroaa paljonkin alkuajoista, vaikka perusidea on silti täysin sama. Nykyään kaiken tyyppisen uhkapelaamisen harrastaminen käy käden käänteessä – onhan lähes kaikilla taskussaan älypuhelin, laite jolla muutamassa minuutissa pystyy lähteä veikkaamaan futiskilpailujen tulosta tai pyörittelemään hedelmäpelien rullia. Netti mahdollistaa myös viime aikoina  kovaan suosioon nousseen live-pelaamisen. Netissä pelaaminen tuo huikeita mahdollisuuksia, sillä samalta sivustolta pystyy löytämään suuria määriä eri tyyppisiä vedonlyöntikohteita sekä muita kasinopelejä. Ja näitä sivuja, joilla näitä pelattavia pelejä on, löytyy netistä lukematon määrä. Nettipelaajalla on siis lähes rajattomasti erilaisia vaihtoehtoja, joten tylsää tuskin tulee, vaikka yhteen tiettyyn sivustoon olisikin ehtinyt mennä kyllästymään. Netissä pelaaminen on myös kivijalkakasinoita huomattavasti halvempaa, sillä nettikasinoille jäsenyys on yleensä ilmainen, kun taas varsinaisille kasinoille tarvitsee maksaa rahaa päästäkseen  kasinon jäseneksi.

    Mitä aloittelevan vedonlyöjän kannattaa huomioida?

    Vedonlyöntiä aloittelevan pelaajan kannattaa heti alkuunsa ottaa selvää vedonlyönnin sanastosta. Vedonlyönnissä vastustaja on aina vedonvälittäjä. Asiantuntijat asettavat vedonlyönnin kohteille kertoimet jotka perustuvat ammattitaidolla laskettuihin todennäköisyyslaskelmiin. Jos itse laskelmasi todennäköisyys jollekin tapahtumalle on korkeampi, kuin mitä vedonvälittäjäsi omilla kertoimillaan viestittää, on kyseessä ylikerroin.

    Todennäköisyyslaskennassa satunnaisilmiön tuottamien lukujen odotettavissa oleva arvo on odotusarvo  ja varianssi taas kuvaa sitä, että kuinka paljon satunnaismuuttujan arvot yleensä keskimääräisesti vaihtelee odotusarvosta.

    Neuvoja vedonlyöntiä harjoittelemaan aloittelevalle

    Aloittelevan vedonlyöjän kannattaa lyödä vetoa vain sellaisista lajeista ja peleistä, joita itse ymmärtää. Jos on pelannut jalkapalloa koko elämänsä eikä tiedä ravihevosista mitään, on kannattavampaa aloitella veikkaamalla futispelejä kuin sijoittaa rahansa hevosiin tietämättä asiasta mitään. Kaikki informaatio, mitä vedonlyöjä lajista löytää, on hyödyllistä. Etsi tietoa, seuraa kannattamiesi seurojen tuloksia ja somekanavia, jotta osaat veikata suuremmalla todennäköisyydellä oikein, mikäli esimerkiksi sairastumisia tai onnettomuuksia käy. Vedonlyönnissä on tärkeää pelata itselle sopivilla panoksilla ja huolehtia kassanhallinnasta, sillä kaikista taidokkainkin vedonlyöjä voi menettää hetkessä kaiken. Vedonlyöntibonuksia löytyy useilta kasinoilta netissä, ja niitä kannattaa hyödyntää. Vedonlyönti on oikein hauska harrastus, kunhan muistaa pelata vastuullisesti.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)