Liikunnan hyödyistä on tarjolla runsaasti tietoa, mutta silti kolmannes suomalaisista kärsii treenimotivaation puutteesta, kertoo Herbalife Nutritionin teettämä kyselytutkimus. Huippu-urheilija Toni Piispanen suosittelee asettamaan tavoitteet pitkälle aikavälille sekä etenemään rauhallisesti, jotta motivaatio liikkua löytyy ja säilyy.
Puhti aloittaa liikuntaharrastus on huipussaan loma-ajan jälkeen, ja alkusyksy sekä alkuvuosi ovat monissa liikuntapaikoissa varsin ruuhkaista aikaa. Alkuinnostuksen jälkeen tahti usein kuitenkin laantuu, eikä liikunta yrityksistä huolimatta jää pysyväksi osaksi arkea.
Terveysliikuntaan keskittynyt UKK-instituutti suosittelee 18–64-vuotiaille aikuisille viikoittain vähintään 2,5 tuntia reipasta liikuntaa tai tunnin ja vartin verran rasittavampaa liikuntaa. Herbalife Nutritionin teettämän kyselytutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että kolmasosa aikuisista ei pääse tähän tavoitteeseen, sillä vastaajista 33 % kertoi harrastavansa liikuntaa kerran viikossa tai vähemmän. Lähes puolet heistä kertoi syyksi motivaation puutteen (47 %). Muita motivaatioon sidoksissa olevia syitä olivat kiinnostuksen puute (25 %) sekä muiden asioiden pitäminen tärkeämpinä (23 %).
Liikuntaan liittyvät motivaatio-ongelmat eivät yllätä pyörätuolikelauksen olympiavoittaja Toni Piispasta.
─ Moni aloittaa liikunnan liian kovilla tehoilla ja asettaa itselleen turhan suuria tavoitteita ja odotuksia.Muutaman viikon päästä motivaatio helposti lopahtaa, koska liian kovaa treenitahtia ei jaksa ylläpitää tai tuloksia ei tule tarpeeksi nopeasti, sanoo Piispanen.
Piispanen kehottaakin pohdiskelemaan syitä sille, miksi haluaa liikkua ja miksi on tärkeää saada tietynlaisia tuloksia. Mikäli ulkoiset tekijät saavat paljon painoarvoa, motivaatio saattaa lopahtaa, kun tuloksia ei tulekaan niin nopeasti kuin toivoisi. Vaikka motivaatio liikkua lähtisi syvemmältä ja tavoitteena olisi terveenä pysyminen, voi liian raju aloitus muodostua kompastuskiveksi.
─ Pitkäjänteisyys ja maltti ovat avainasemassa, kun liikunnasta halutaan tehdä pysyvä elämäntapa. Tavoitteet kannattaa asettaa pitkälle aikavälille ja porrastaa treeni pikkuhiljaa rankemmaksi. On myös hyvä muistaa, että kehitys ei aina ole nousujohteista, vaan joskus treeni junnaa paikallaan. Sekin kuuluu asiaan.
Kaveri madaltaa aloittelijan treenikynnystä
22 % kyselyn vastaajista kertoi liikkumattomuutensa syyksi, ettei pidä kuntosalilla treenaamisesta. Kuntosalille lähteminen voi tuntua vaikealta siksi, ettei tiedä kuinka kuntosalilaitteita käytetään ja kuinka kuntosalilla kannattaisi treenata.
─ Kuntosalien palvelutarjonta on muuttunut paljon viime vuosina. Uusi asiakas saa usein kuntosalikortin lisäksi opastusta laitteiden käytössä sekä omiin tavoitteisiin sopivan treeniohjelman. Tärkeintä on rohkaista itsensä lähtemään – kun kuntosalilla on käynyt muutaman kerran ja laitteet ovat tulleet tutuiksi, isoin kynnys on jo ylitetty, Piispanen kannustaa.
Motivaatio-ongelmien selättämisessä voi auttaa treenikaveri, sillä 46 % suomalaisista liikkuu mieluiten kaverin kanssa. Kyselyn mukaan treenikaveri on tärkeämpi niille henkilöille, jotka treenaavat kerran viikossa tai vähemmän. Niille, joiden arjessa liikunnalla on jo suurempi rooli, treenikaverilla ei ollut yhtä suurta merkitystä.
─ Tuella on iso merkitys varsinkin silloin, kun opetellaan uusia liikunnallisempia elämäntapoja. Vaikkei lähipiiristä löytyisikään treenikaveria, kuntosalilla tai ryhmäliikuntatunneilla tutustuu helposti uusiin ihmisiin, ja voi siten löytää paikkansa kannustavassa treeniyhteisössä, Piispanen summaa.
Toni Piispasen vinkit motivaation löytämiseen ja ylläpitämiseen
1. Tee liikkumaan lähteminen mahdollisimman helpoksi. Jos olet aikeissa liikkua töiden jälkeen, pakkaa treenikamat edellisenä iltana valmiiksi kassiin. Rutiinit auttavat juurruttamaan liikuntaa luontevaksi osaksi arkea.
2. Pidä huolta siitä, että nautit riittävästi terveellistä ravintoa. Jos syöt huonosti pitkin päivää, ei saamasi energia riitä treenaamiseen.
3. Aloita liikunta maltillisesti ja aseta tavoitteet tasaisesti pidemmälle aikavälille. Jos aikeenasi on vaikkapa juosta vuoden päästä 10 kilometriä, aseta välitavoitteita 2–3 kuukauden välein, ja kovenna treeniä pikkuhiljaa.