More

    Onko pokerinpeluu urheilua?

    Miten määritellään urheilu? Ovatko formulat tai ralliautoilu urheilua? Onko uusi eSports urheilua, entä sitten pokeri? Kaikissa näissä kisaillaan eri tasoilla mutta niin tehdään karaokessakin ja jopa ilmakitaransoitossa.

    Suomenkielen mukaan urheilu on: Fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi tai sääntöjen mukaisena kilpailuna harjoitettavista liikuntamuodoista. Mitä sitten tarkoitetaan kun puhutaan liikunnasta: Liikunta on tarkoituksellista fyysistä aktiivisuutta, jonka tarkoituksena on esimerkiksi kunnon kohottaminen, terveyden parantaminen tai pelkästään liikunnan tuottama ilo ja nautinto. Näiden kahden osion eli urheilu ja liikunta perusteella kaikki edellämainitut lajit voisivat olla urheilua, tavallaan.

    Autoilu urheiluna

    F1 maailma on nähty viime vuosiin asti aika elitistisenä lajina, missä miljoonakerholaiset kilpailevat toisiaan vastaan parillakymmenellä radalla ympäri maailman. Vuonna 2016 tapahtui suuri mullistus kun mediamoguli John Malonen omistama Liberty Media osti F1-sarjan järisyttävällä yli 4 miljardin dollarin kauppasummalla. Uuden omistajan ensimmäisten tekojen joukossa oli hankkia sarjalle jotain, mitä sillä ei ollut vielä Bernie Ecclestonen aikakaudella. Tulevia katsojasukupolvia sitoutetaan panostamalla vapaisiin nettisisältöihin. Samalla uusia kuluttajia tavoitellaan e-urheilun parista. F1 onkin jo lanseerannut oman kilpasarjansa, joka pyörii reaaliaikaisena aidon kisakalenterin ohessa. Ensimmäisenä vuonna pelaajia oli yli 60 000.  Sarjan uusi kaupallinen johtaja  Murray Barnett haluaisi, että jatkossa e-urheilijat näkyisivät eri yhteyksissä ”aitojen” kuljettajien rinnalla.

    Formulakuskin pitää olla rautaisessa kunnossa. Formula 1 on yksi fyysisesti vaativimpia urheilulajeja, koska G-voimat vaikuttavat myös kuskiin. G-voimat saavat aikaan esimerkiksi sen, että kuskin niskaa tuntuu painavan koko ajan ylimääräinen 25 kg:n paino. Startissa kuskin sydän joutuu koville, syke voi nousta jopa 190 lyöntiin/minuutti. Keskisyke pysyy kisoissa 160 paikkeilla, kun maksimisyke on yli 200. Lisäksi ohjaamon äärimmäinen kuumuus aiheuttaa sen, että kuljettajat saattavat hikoilla jopa 3 kg painostaan kisojen aikana. Se vastaa noin 6,6 litraa nestettä/kahden tunnin kisa.

    Pokeriammattilaisuus

    Maailmalla on useita eri pokeritapahtumia, mutta yksi näistä on ylitse muiden. Las Vegasissa järjestettävä World Series Of Poker (WSOP), jonka voitti tänä vuonna 33-vuotias John Cynn voittaen finaalin reilun kymmenen tunnin koitoksessa Tony Milesin. Aikaisempia mestareita ovat olleet mm. Doyle Brunson (1976, 1977), Phil Hellmuth jr. (1989), Chris Moneymaker (2003) ja Ryan Riess (2013).  Vaikka WSOP ei ollut virallinen MM-turnaus, voidaan John Cynn nimetä tämän vuoden mestariksi.

    Mutta pokeria voi pelata nykyään mobiilisti missä vain ja oikeastaan millä vain. Pokerimobiili.com sivusto kertoo tästä aiheesta varsin kattavasti. Pokeria voi pelata niin videopokerina kuin oikeasti tai online livenä toisia pelaajia tai ”pankkia” vastaan, pelivaihtoehtoja on paljon. Mutta jos pelaaja haluaa päästä tasolle, jolla puhutaan maailmanmestareista, on tie pitkä eikä varmasti kivetön.

    Pokerimobiili-sivustolla esitellään niin erilaisia pokerisivustoja kuin myös erikseen Android ja iPhone/iPad pokeripelejä sekä Windows Phonelle olevia sivustoja. Lisäksi sivustolla on myös arvosteluja sekä erilaisia ladattavia pokeri sovelluksia. Tarjolla on niin aloittelijoiden oppaita kuin leikkirahaolla pelattavia pokeripelejä sekä todennäköisyyslaskureita ja muita apuohjelmia, jotkut vanhemman polven pokeripelaajat ovatkin sanoneet, että online pokeriturnaukset eivät ole enää samanlaisia kuin ennen, koska niin monet pelaajat käyttävät näitä erilaisia apusovelluksia tehdessään omia päätöksinään pelipöydissä.

    eSports urheiluna

    Jos formulakuskin on urheilija niin entäs sitten CSGO.n tai PUBG:n tai jonkun muun tietokonepelin pelaaja, joka osallistuu joukkueensa kanssa rahaturnaukseen ja pelaa useamman päivän ajan tunteja peliä päästäkseen finaaliin ja voittaakseen jopa miljoona euroa! Aivan kuten formuloissa ja pokeripeleissä, myös eSportsissa pelaajat istuvat 99,9% peliajastaan. Pokeripöydissä ja eSports tapahtumissa pelaajat kylläkin pääsevät välillä jaloittelemaan, mutta toisaalta heidän turnauksensa kestävätkin yleensä selvästi kauemmin kuin formulakisan pari tuntia. Itseasiassa myös ansaitut rahamäärät alkavat näissä kaikissa kolmessa lajissa olla kohta samaa luokkaa ja kaikissa on myöskin se totta, että moni haaveilee formulakuskiksi pääsystä, pokeriammattilaisena olemisesta tai eSports turnauksen voittamisesta, mutta vain todella harvat siihen yltävät.

    Mitä tapahtuu seuraavaksi eSports peleissä, kun Epic Games on ilmoittanut blogissaan laittavansa sata miljoonaa dollaria maailman tämän hetken suosituimman pelin Fortniten kilpapelipuoleen. Epicin satsaus on kooltaan aivan omaa luokkaansa, kun sitä verrataan tähän asti jaettuihin palkintorahoihin muissa isoissa peleissä. Vuonna 2017 kaikissa esports-turnauksissa jaettiin palkintorahaa yhteensä 113 miljoonaa dollaria, kertoo Esports Earnings.

    Saa nähdä miten Fortniten käy sillä PUBG on saanut kyllä paljon pelaajia, mutta se ei ole hirveän katsojaystävällinen koska pelissä on niin monta pelaajaa aina alussa vrt CSGO:n ja monen muun rahaturnauspelin joukkue vs joukkue tyyyliin. Siitä huolimatta monet tämän hetken isot pelijoukkueet ovat jo hankkineet omat PUBG-tiiminsä. Näitä ovat muun muassa FaZe Clan, Team SoloMid, Cloud9 ja Team Liquid.

     

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)