More

    Miinaharava – taitoja ja kärsivällisyyttä kehittävä klassikko

    Monet nostalgiset trendit ovat nousseet uuteen suosioon viimevuosien aikana. Niin nuoret kuin vanhemmatkin ovat harrastamaan 90-luvun ja 2000-luvun alkupuolen suosituimpia harrastuksia, ja näiden kausien muoti on ollut suurimmassa huudossa. Tämä näkyy jopa pelimaailmassa, vanhojen klassikoiden nuoruudestamme viihdyttävän taas kaikkia pelaajia, ja samalla tuoden muistoja helpommista ajoista.

    Hauska asia nykyteknologian ansiosta on se, että voimme nauttia vanhojen tyylien näköisestä ulkonäöstä ilman että teknologian laatu laskee. Kukapa haluasikaan palata aikaan, kun tietokoneet toimivat hitaasti ja netillä kestää tunteja ladata musiikkia. Näihin teknisesti haastavampiin aikoihin kuului myös klassikkopeli miinaharava. Monet meistä tuntevat pelin aiheuttavan jännityksen, kun yrität päästä miinakentän läpi ilman räjähdystä. Tämä peli oli pasianssin lisäksi löydettävissä valmiiksi monilta tietokoneilta, mutta nykyäänkin niiden pelaaminen on mahdollista, kiitos sivustojen kuten ilmaisetpelit.io.

    Älyä vaativien pelien jatkuva suosio

    Miinaharavan kaltaiset pelit ovat aina olleet suosiossa. Ne saattavat turhauttaa useita meistä, sillä niiden onnistuneeseen läpäisemiseen tarvitaan tietyntasoista strategista ajattelua. Monilla meistä ei ole yksinkertaisesti kärsivällisyyttä siihen, varsinkaan nykypäivänä. Asia, jota kuitenkaan monet meistä ei välittömästi ajattele on se, että tämänkaltaiset pelit harjoittavat juuri kärsivällisyyttä.

    Kieltämättä, on hyvin turhauttava tunne melkein läpäistä peli, ja viimeisellä hetkellä miinan räjähtävän edessäsi aloittaen pelin alusta. Kuitenkin jos pelaaja jaksaa yrittää uudestaan ja uudestaan, osoittaen sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, peli alkaa käydä helpommaksi. Ja kun alat vihdoin ymmärtämään pelin kaavan, pelin kenttien läpäiseminen käy yhä nopeammaksi. Tämä on äärimmäisen ruokkiva tunne jokaiselle pelaajalle. Jos he tuntevat kehittyneensä, peli tuntuu palkitsevammalta kuin peli, joka on alusta lähtien helppo.

    Tämän palkitsevan tunteen lisäksi älypelit ovat kirjaimellisesti fiksuja. Ne kehittävät pelaajan taitoja hänen huomaamattaan. Suomen kouluissa onkin käytetty erilaisia pelejä, jotka sisältävät matematiikkaa ja muita strategista pohdintaa harjoittavia haasteita jo kauan opetuksen apuna. Nuoret pitävät hauskaa pelatessa, ja samalla esimerkiksi laskevat matematiikan laskuja päästäkseen eteenpäin.

    Ahkera harjoittelu kannattaa

    Monet meistä uskovat sanontoihin kuten ”harjoitus tekee mestarin” sekä ”Roomaa ei rakennettu päivässä”. Nämä molemmat viittaavat elämän karuun tosiasiaan; harvoissa asioissa olet heti ensimmäisellä yrittämällä mestari. Kuitenkin tämä on helpompi asia myöntää itsellemme fyysisissä koettelemuksissa. Jos haluat juosta maratonin, et varmastikaan ajattele, että ensimmäisellä lenkillä pystyt siihen. Se ottaa kärsivällisyyttä, jatkuvaa harjoitusta ja ehdottomasti sinnikkyyttä.

    Sama pätee moniin muihin fyysisiin harjoituksiin. Ja kun kyseessä on lihaksien ja kunnon harjoitus vahvemmaksi ja kestävämmäksi, se on jostain syystä helpompi käsittää. Kuitenkin monille on haastavampaa myöntää itselleen, että sama pätee aivoihin ja mielen toimintaan. Ärsyynnymme helposti, jos emme välittömästi tajua jotain, ja alamme käyttämään negatiivista kielensävyä itseämme kohtaan. Tämä tekee kuitenkin harjoittamisesta vielä haastavampaa.

    Jos olet jo valmiiksi sitä mieltä, että olet tyhmä etkä tule ikinä tajuamaan kuinka jokin toimii, asian oppiminen on vielä hankalampaa. Samahan pätisi, jos joku toinen seisoisi vieressäsi kertoen koko ajan kuinka saamaton olet. Tämän takia pelien harjoittaminen, jotka ovat haastavia alussa on itseasiassa hyvinkin tärkeää. Kärsivällisyys itseään kohtaan on taito, joka on hyvin tärkeä kaikissa elämän osa-alueissa.

    Kaiken kaikkiaan, jos pidät pelaamisesta, on hyvä idea vaihtaa pelivalinta välillä tietoja ja taitoja haastaviin vaihtoehtoihin. Se saattaa olla helpoin ja viihdyttävin tapa harjoittaa mieltäsi ja aivojesi toimintaa, unohtamatta tietenkin, että se on hauskaa. Muista vain ottaa kärsivällisyys mukaan, ettet luovuta heti ensimmäisen häviön jälkeen – ethän tekisi niin harjoittaessa fyysisiä taitojasikaan.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)