On kovin yleistä, että harrastuksista puheen ollen keskitytään eniten urheiluun kuin mihinkään muuhun mahdolliseen aktiviteettiin. Vapaa-aikana saatetaan tuntea jopa syyllisyyttä siitä, että urheilun sijaan suositaan jotain muuta: vaikka shakkia, autolla matkailua tai perinteistä laiskottelua. Mutta mitä varten elämä on, jos siitä ei nautita juuri niin kuin halutaan?
Monelle urheilu on välttämätöntä ja kirottua touhua. Juuri tällaiset ihmiset ovat sitä porukkaa, joka tuntee aina syyllisyyttä silloin, kun sporttinen työkaveri kertoo taas uskomattoman tehokkaista eilisistä treeneistä. Mutta tämä sporttinen kaverihan ilmeisesti nauttii urheilusta, ja se on vain sattumaa ja tuuria, että hän rakastaa urheilua! Enemmistön tapauksessa asiat eivät ole ihan näin yksinkertaisia ja urheilua nimenomaan joudutaan harrastamaan pelkästään terveyden takia. Mitä muuta voi sanoa harrastukseksi?
Älypelit
Älypelit ovat se harrastus, josta voi olla ylpeä. Jatkuva pulmien ratkaiseminen saa aivot toimimaan täysin toisella tavalla, eivätkä ne pääse jähmettymään helppoihin haasteisiin tottuneina. Älypeleillä saadaan uusia näkökulmia yksinkertaisiin asioihin; toisaalta, useimmat älypelit edellyttävät kykyä sekä perääntyä katsomaan asiaa pienemmässä mittakaavassa että lähestyä ja perehtyä kunnolla detaljeihin. Tämä on siis sellaista ajanvietettä, johon jää helposti koukkuun ja joka hauskuuden lisäksi myös kehittää. Perinteinen muistipeli lienee klassisin esimerkki yksinkertaisesta älypelistä, joka sopii kaiken ikäisille eikä siihen koskaan kyllästy.
Korttipelit ja korttitemput
Niiden kanssa voidaan päästä tosi pitkälle, ja kun kyseessä on vähiten sattumaa ja eniten matematiikkaa, kyse on useimmiten pokerista tai vastaavasta pelistä – ja harvemmin ruletista tai peliautomaatista. Käsillä tehtäviä korttitemppuja opettaa loputon määrä videoita ja kirjoja, ja itse pokerin tai vaikka black jackin pelisäännöt opettavat lukuisat kasinot, joista todella usealla on olemassa oma niin sanottu pikkukoulu kotisivuillaan. Kaikkeen korteilla tapahtuvaan ei siis tarvitse suhtautua halveksuvasti: korttipelit ovat omaa matematiikkaa, ja taitavimmat pelaajat ovat erittäin hyvin perehtyneitä todennäköisyyslaskentaan sekä ihmisen psykologiaan. Korttitemppuja tekevät ihmiset ovat puolestaan täysin omanlaista porukkaa, jolla on näppärät kädet ja samalla taito kiinnittää katsojan huomio juuri siihen, missä sen pitäisi olla – missä tahansa muualla kuin itse tempussa. Korttipeleillä saa siis aivot heräämään ja korttitempuilla käsimotoriikka kehittymään.
Kirjojen lukeminen, musiikin kuuntelu ja elokuvien katselu ovat kaikkien harrastuksia, eikö vain?
Todellisuudessa asia ei ole ihan niin yksiselitteinen. Suurin osa ihmisistä suhtautuu kirjoihin, musiikkiin ja elokuviin kuin välttämättömään ruokaan sen sijaan, että niitä käsiteltäisiin taiteena. Toisin sanoen, yhteiskunta ahmii hienoja taideannoksia soppalusikalla kalsarit jalassa vain täyttääkseen vatsansa. Oikeaa, kunnioituksen arvoista taidetta se harmittaa ja paljon. Elämme sellaisessa informaatiokattilassa, johon silloin tällöin tippuu oikein arvokkaita taiteen osa-aineita, mutta pääosin nielemme sitä ympärillä olevaa soppaa: ajatuksettomia sarjoja epäilyttävine huumoreineen ja liian yksinkertaisia dokkareita vanhoine juoneineen. Niihin se aika menee. Mutta kun musiikista, elokuvista tai kirjoista tulee oikea harrastus, siihen tulee mukaan taiteen estetiikka. Sen jälkeen, kun olet nähnyt kaikki Fellinin elokuvat, analysoinut ja ymmärtänyt ne juuri haluamallasi tavalla, et voi enää katsoa huippusuosittuja huumorisarjoja – koska mitä todennäköisimmin niiden katselun aikana tulet miettineeksi, että on maailmassa vielä oikeaakin elokuvataidetta näiden lisäksi. Sama koskee kirjoja, musiikkia, ruoanlaittoa, sisustusta, viiniä, lomapaikkoja – siis kaikkea, koska kaikkeen voi perehtyä loputtomiin ja tehdä siitä oma harrastus, joka sopii juuri sinulle. Sellainen harrastus, josta nautit ja josta olet ylpeä.
