More

    HOKUTORYU JU-JUTSU – SUOMALAINEN ITSEPUOLUSTUSLAJI

    Hokutoryun, ”Pohjoisen tähden” -tyylisuunnan on kehittänyt Soke Auvo Niiniketo 10 dan, joka on merkittävä vaikuttaja Suomen turvallisuusalojen koulutuksissa ja kansainvälisesti arvostettu kamppailukouluttaja.Tyylisuunnan japaninkielisellä nimellä halutaan osoittaa kunnioitusta ju-jutsun synnyinmaata Japania kohtaan. Hokutoryu ju-jutsu on hyväksytty kaikissa isoissa kansainvälisissä järjestöissä omaksi tyylisuunnakseen; tyylisuunnalla on oma vyöjärjestelmä, joka hyväksytään kaikkialla. Lisäksi lajin harrastajat kantavat oman tyylisuuntansa tunnusta, punaista kärjellään seisovaa kolmioita.Helsingin Ju-Jutsuklubilla harjoitteleminen alkoi vuonna 1977 ja siitä tuli Suomen ensimmäinen ju-jutsuseura.

    Tällä hetkellä Suomessa on 46 Hokutoryu –seuraa ja lisäksi useita eri viranomaisten suljettuja klubeja.

     Hokutoryu on levinnyt voimakkaasti myös ulkomaille mm. Venäjälle ja Baltian maihin Iraniin, Intiaan, Ecuadoriin ja  Yhdysvaltoihin.Perustekniikoita ovat lyönnit ja potkut, heitot, lukot ja kuristukset sekä erilaiset vapautumis- ja kuljetustekniikat.

    Itsepuolustustaidon lisäksi Hokutoryu ju-jutsusta saa hyvän, monipuolisen ja haastavan kuntoiluharrastuksen.

    Lohjalla Hokutoryu ju-jutsua on harrastettu yli 25 vuotta, seuran pääohjaajana toimii Marko Kauranen 3.dan.

    Tervetuloa kokeilemaan juniori jujutsua (9-14 vuotiaat), aloitus ti 25.8 klo 18.00 Tennari.  Aikuiset ja nuoret + 15 v, aloitus la 22.8 klo 11.30,

    Lohjan Kamppailukeskuksen Sali, Kuuselankuja 4, Lohja. Lisätietoja alkavista kursseista www.lohjankamppailukeskus.fi

    Artikkeli julkaistu alunperin: https://www.ykkoslohja.fi/hokutoryu-ju-jutsu-suomalainen-itsepuolustuslaji/

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)