Pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen alkaa näyttää siltä, että Euro 2021 on varmuudella toteutumassa. Tapahtuman ajankohdaksi on lyöty lukkoon 11. kesäkuuta ja 11. heinäkuuta välinen aika. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kiinnostus turnausta kohtaan olisi huipussaan. Tavallisesti neljän vuoden välein järjestettävä EM-turnaus lukeutuu jalkapallon MM-kisojen ohella ehdottomasti kansainvälisen jalkapalloilun kohokohtiin, jossa mittaa toisistaan ottavat Euroopan tämän hetken parhaimmat jalkapallomaat.
Jalkapallon EM-tittelistä kisaavat perinteisesti suuret jalkapallomaat kuten Englanti, Ranska, Espanja, Saksa ja Italia, mutta usein myös pienemmät maat ovat näyttäneet kyntensä jalkapallomahteja vastaan. Myös vuoden 2021 EM-kisoissa tullaan näkemään 24 pudotuspeleissä mukana olevaa joukkuetta. Tässä turnauksessa jokaisella ottelulla on merkitystä, joten tunnelma ja jännitys tulevat olemaan katossa heti avausottelusta lähtien. Jo nyt turnaus herättää jalkapallofaneissa monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Mitä lähempänä tapahtuma on, sitä kuumempana käy veikkaaminen voittajasta Guts vedonlyönti -sivustolla.
Euro 2021 -turnauksen ennakkosuosikit
Ranska
Kesällä tullaan näkemään varmasti suuria tunteita, sillä Ranska on sijoitettu turnauksessa samaan lohkoon todella kovina vastustajina pidettyjen Saksan ja Portugalin kanssa. Hankalasta asetelmasta huolimatta Ranskan menestykseen uskotaan laajalti, sillä se kruunaattiin myös edellisessä turnauksessa Euroopan mestariksi. Ranskan joukkue on täynnä lahjakkaita pelaajia, jotka eivät pelkää ottaa riskejä tai kavahda painetta.
Englanti
Mikäli vedonlyöntitilastoja on uskominen, on Englanti todella vahvoilla Euro 2021 -turnauksessa. Kukaan tuskin pitää tätä yllättävänä, sillä se on kiistatta yksi maailman suurimmista jalkapallomaista. Englannin joukkue koostuu tänä vuonna nuorista ja pelottomista jalkapalloilijoista, joilla riittää energiaa ja teknisiä taitoja vaikka muille jaettavaksi. Englannin voittajasuosikin asemaa vahvistaa lisäksi se, että sillä sattui käymään lohkoarvonnoissa varsinainen arpaonni, sillä se sijoitettiin D-lohkoon, jossa vastustajina ovat yleisesti ottaen hiukan helpompina pidetyt Kroatia ja Tsekki. Englannin joukkueen arvellaan lisäksi pelaamaan valtaosan lohkonsa otteluista Wembley Stadiumilla, joka antaa sille kotikenttäedun muihin joukkueisiin nähden.
Portugali
Jotkut ovat kutsuneet Portugalia yhden miehen joukkueeksi, jolla viitataan tietysti Cristiano Ronaldon valtavaan rooliin joukkueen sisällä. Portugali on kuitenkin todistanut, ettei joukkueen menestys ole riippuvainen Ronaldosta. On kuitenkin selvää, että Ronaldo osana Portugalin lahjakkaan joukkueen kokoonpanoa on yhdistelmä, joka on vastustajille todella vaarallinen.
Saksa
Saksa muistelee yhä lämmöllä vuoden 2012 MM-turnauksen voittoa. Siitä on kuitenkin kulunut jo tovi, eikä joukkueen riveissä ole enää kovinkaan montaa tähtipelaajaa noilta ajoilta. Tämänhetkisessä kokoonpanossa on monia kansainvälistä kokemusta omaavia jalkapalloilijoita, jotka janoavat mestaruustitteliä. Samaan pyrkii epäilemättä myös Saksan joukkueen valmentaja Joachim Loew. Tehtävä ei ole helppo ottaen huomioon sen, että samaan lohkoon on osunut niin monta suosikkimaata, mutta Saksn joukkue jos kuka on valmis ottamaan haasteen vastaan.
Löytyykö näistä joukkueista mahdollinen yllättäjä?
Kuten aina silloin tällöin jalkapalloturnauksissa on nähty, saattaa hyvinkin olla, että näissä kisoissa tullaan todistamaan yllättäviä käänteitä. Lohkoja tarkastellessa on selvää, että jotkut ennakkosuosikeista joutuvat jättämään kisat ennenaikaisesti, kun taas hieman odottamattomammat maat saattavat edetä yllättävänkin pitkälle turnauksessa. Seuraavaksi tarkastellaan Euro 2021 -turnauksen mahdollisia mustia hevosia.
Kroatia
Kroatian joukkue jakaa mielipiteitä, eivätkä kaikki usko alkuunkaan sen menestykseen. Se onnistui kuitenkin venymään vuoden 2018 MM-kisojen finaalipeleihin, joka on kova suoritus Kroatian kokoiselta maalta. Sittemmin joukkueesta on jäänyt kuitenkin pois muutama avainpelaaja, joten kysymysmerkiksi jää, kuinka korkealle Kroatia tulee tulevissa kisoissa yltämään.
Belgia
Belgiaa kannattaa pitää silmällä, koska sillä saattaa hyvinkin olla rahkeita yltää turnauksessa pitkälle. Kuten edelliset jalkapallon MM-kisat osoittivat, on Belgialla kasassa yhteen hiileen puhaltava joukkue, joka kykenee parhaimmillaan kukistamaan Brasilian ja Englannin kaltaiset huipputason joukkueet. Belgia on arvottu samaan lohkoon Suomen, Venäjän ja Tanskan kanssa, jota pidetään yleisesti ottaen melko helppona lohkona. Toisaalta, kukapa tietää — myös Suomen Huuhkajat saattavat olla iskussa ja järjestää sensaatiomaisen yllätyksen.