Urheilijan suorituskyvyn passi – näin menetelmä tehostaa antidopingtyötä

Urheilijan suorituskyvyn passi on antidopingtyön menetelmä, jossa urheilijan kilpailutuloksia seurataan pitkällä aikavälillä poikkeuksellisen ja epäloogisen kehityksen tunnistamiseksi. Ajatus muistuttaa urheilijan biologista passia, mutta biologisten arvojen sijaan seurataan itse suorituksia. Suomessa menetelmää ovat kehittäneet Helsingin yliopiston liikuntalääketieteen yksikkö ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU, ja hanketta on rahoittanut Maailman antidopingtoimisto WADA. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä suorituskyvyn passi tarkoittaa, miten se eroaa biologisesta passista, mitä tutkimukset ovat osoittaneet ja missä menetelmän rajat tulevat vastaan.

Mikä on urheilijan suorituskyvyn passi?

Urheilijan suorituskyvyn passi (englanniksi athlete performance passport, APP) on tilastollinen seurantamenetelmä, jossa yksittäisen urheilijan kilpailutuloksia kootaan vuodesta toiseen ja verrataan hänen omaan aiempaan kehitykseensä. Tavoitteena on erottaa toisistaan johdonmukainen, lajinomainen kehitys ja äkillinen, selittämätön tulosparannus. Menetelmä ei sinänsä todista dopingia, vaan nostaa esiin urheilijoita, joiden tuloskäyrä poikkeaa odotetusta niin paljon, että se antaa aihetta tarkempiin selvityksiin ja kohdennettuun testaukseen.

Perusidea on, että koska dopingia käytetään lähtökohtaisesti suorituskyvyn parantamiseksi, kielletyn aineen tai menetelmän vaikutus näkyy ennen pitkää myös kilpailutuloksissa. Kun tulostasoa seurataan pitkäjänteisesti, epätavallisen suuri harppaus voi toimia varoitusmerkkinä samaan tapaan kuin veriarvojen poikkeama. Menetelmä on kehitetty erityisesti keski- ja pitkänmatkan juoksuun, koska näissä lajeissa tulokset ovat tarkasti mitattavissa sekunteina ja kestävyyssuorituskykyä voidaan mallintaa fysiologisesti.

Miten suorituskyvyn passi eroaa biologisesta passista?

Suurin ero on siinä, mitä seurataan. Urheilijan biologinen passi (Athlete Biological Passport, ABP) seuraa kehon biologisia merkkiaineita, kuten veren hemoglobiinia ja punasolujen kypsymistä kuvaavia arvoja. Suorituskyvyn passi taas seuraa kilpailutuloksia – aikoja, tulostasoja ja niiden kehitystä. Molemmat perustuvat samaan logiikkaan: vertailukohtana ei ole väestön keskiarvo vaan urheilijan oma, pitkällä aikavälillä kerätty perustaso.

Menetelmät eivät kilpaile keskenään vaan täydentävät toisiaan. Biologinen passi reagoi fysiologisiin muutoksiin, suorituskyvyn passi lopputulokseen. Yhdistämällä nämä antidopingviranomaiset voivat kohdentaa rajalliset testausresurssit sinne, missä sekä veriarvot että tulokset viittaavat mahdolliseen väärinkäytökseen. Alla oleva taulukko kokoaa keskeiset erot.

Miten urheilijan biologinen passi toimii?

Biologinen passi on suorituskyvyn passin esikuva, joten sen ymmärtäminen auttaa hahmottamaan koko menetelmäperheen. Passiin kerätään toistuvasti näytteistä mitattuja arvoja, joista muodostuu urheilijakohtainen pitkittäisprofiili. Yksittäistä arvoa ei verrata väestön viitearvoihin vaan urheilijan omaan aiempaan tasoon, ja jokainen uusi näyte tarkentaa profiilia.

Hematologinen moduuli

Hematologinen eli veren arvoja seuraava moduuli otettiin käyttöön vuonna 2009. Se pyrkii paljastamaan hapenkuljetuksen keinotekoisen tehostamisen, kuten EPO:n ja muiden punasolutuotantoa kiihdyttävien aineiden käytön sekä verensiirrot ja veren manipuloinnin. Käytännössä seurataan veren merkkiaineita, jotka reagoivat tällaiseen toimintaan.

Steroidimoduuli

Steroidimoduuli otettiin käyttöön vuonna 2014. Se tunnistaa elimistön ulkopuolelta annettujen anabolisten steroidien ja muiden anabolisten aineiden käyttöä virtsanäytteestä mitattavien merkkiaineiden avulla. Näin passi kattaa kaksi dopingin yleistä pääryhmää: veridopingin ja steroidit.

Bayesilainen malli ja häiriötekijät

Arvoja tulkitaan niin sanotulla Bayesilaisella mukautuvalla mallilla. Se on tilastomenetelmä, joka laskee jokaiselle urheilijalle yksilölliset viite- ja raja-arvot ja tarkentaa niitä jokaisen uuden mittauksen myötä. Malli ottaa huomioon myös häiriötekijöitä, jotka voivat vaikuttaa arvoihin luonnollisesti – esimerkiksi korkean paikan harjoittelun. Juuri tällainen yksilöllinen, dataan perustuva arviointi on saman kaltaista kuin urheilijakohtaisen datan hyödyntäminen huippu-urheilussa valmennuksen puolella.

Kuka menetelmää kehittää ja kuka sitä rahoittaa?

Suomalainen hanke suorituskyvyn passin kehittämiseksi käynnistettiin Helsingin yliopiston liikuntalääketieteen yksikön ja KIHUn koordinoimana, ja vuosille 2018–2019 ajoittunutta tutkimusta rahoitti Maailman antidopingtoimisto WADA. Vastuullisena tutkijana toimi urheilulääketieteen erikoislääkäri Sergei Iljukov, joka on työskennellyt sekä Helsingin yliopistossa että KIHUssa.

Tutkimus on tehty kansainvälisessä yhteistyössä. Iljukovin keskeisiä kumppaneita ovat olleet Stéphane Bermon ja suorituskykyprofiloinnin uranuurtajana pidetty Yorck O. Schumacher. Tavoitteena on ollut validoida menetelmä useamman maan antidopingorganisaatioiden yhteistyöllä ja viedä se käytäntöön maailmanlaajuisesti. Suomessa kysymys liittyy laajemminkin siihen, miten tutkimustieto saadaan tukemaan puhdasta urheilua; aihetta sivuaa myös keskustelu siitä, mitä huippu-urheiluyksikkö on tehnyt suomalaisen kilpaurheilun tukemiseksi.

Iljukov on kommentoinut menetelmän perusajatusta näin: koska dopingia käytetään suorituskyvyn parantamiseksi, on loogista olettaa, että kilpailutuloksia ja suorituskyvyn muutoksia seuraamalla voidaan tunnistaa epäilyttäviä urheilijoita ja kohdentaa antidopingtestejä entistä paremmin.

Mitä tutkimukset ovat osoittaneet?

Hanke ei jäänyt pelkäksi suunnitelmaksi, vaan siitä on julkaistu konkreettisia tuloksia vertaisarvioiduissa tiedelehdissä. Ne osoittavat, että menetelmällä on todellista käyttöarvoa antidopingtyössä.

Tapaustutkimus: poikkeama johti kiinnijäämiseen

Vuonna 2018 Frontiers in Physiology -lehdessä julkaistussa tapaustutkimuksessa Iljukov, Bermon ja Schumacher mallinsivat erään kestävyysjuoksijan tulostason aiempien kilpailutulosten perusteella. Kun urheilija juoksi maratonin selvästi ennustettua nopeammin – noin neljän prosentin poikkeamalla –, poikkeama johti kohdennettuun verinäytteiden testaukseen. Testeissä havaittiin selviä veridopingin piirteitä, ja urheilija myönsi rikkeen. Tapaus on konkreettinen esimerkki siitä, miten suorituskyvyn seuranta ja biologinen passi toimivat yhdessä kiinnijäämisen työkaluina.

Venäjän mestaruuskilpailut: tulokset laskivat passin myötä

Vuonna 2020 International Journal of Sports Physiology and Performance -lehdessä julkaistiin laajempi tutkimus, jossa analysoitiin Venäjän yleisurheilun mestaruuskilpailujen naisten keski- ja pitkänmatkan juoksutuloksia vuosilta 2008–2017. Kun verrattiin tilannetta ennen ja jälkeen biologisen passin käyttöönoton, neljässä lajissa viidestä (800, 1500, 5000 ja 10 000 metriä) naisten tulokset heikkenivät tilastollisesti merkitsevästi. Myös kansainvälisiin arvokisoihin vaadittavan tulosrajan saavuttaneiden juoksijoiden määrä putosi selvästi – eniten 5000 metrillä, noin 46 prosenttia. Tutkijoiden johtopäätös oli, että biologisen passin käyttöönotto oli keskeinen syy tulosten laskuun.

Dopingin yleisyys ja positiivisten testien kuilu

Yksi tärkeimmistä syistä kehittää uusia menetelmiä on se, että dopingin todellista yleisyyttä ei tunneta tarkasti. Olivier de Honin ja kollegoiden vuonna 2014 julkaistussa tutkimuskatsauksessa arvioitiin, että 14–39 prosenttia aikuisista huippu-urheilijoista on käyttänyt dopingia tahallisesti. Haarukka on leveä, koska luvut vaihtelevat voimakkaasti lajin, tason ja maan mukaan ja koska käyttöä on vaikea mitata luotettavasti.

Samaan aikaan varsinaiset dopingtestit tuottavat positiivisia tuloksia huomattavasti harvemmin. Historiallisesti noin 1–2 prosenttia testeistä on johtanut niin sanottuun epänormaaliin analyysitulokseen (AAF), ja WADAn viime vuosien raporteissa osuus on ollut lähempänä yhtä prosenttia. Oletetun käytön ja kiinnijäämisen välillä on siis merkittävä kuilu. Suorituskyvyn passin kaltaiset menetelmät pyrkivät kuromaan tätä eroa umpeen ohjaamalla testit niihin urheilijoihin, joiden kohdalla kiinnijäämisen todennäköisyys on suurin.

Kenian esimerkki ja menetelmän kansainvälinen soveltaminen

Vastaavaa laajamittaista työtä on tehty kestävyysjuoksun suurmaassa Keniassa. Hanketta koordinoi nykyään yleisurheilun kansainvälisen lajiliiton – vuonna 2019 IAAF:sta World Athleticsiksi nimensä muuttaneen liiton – riippumaton integriteettiyksikkö Athletics Integrity Unit (AIU) osana maantiejuoksun eheysohjelmaa (Road Running Integrity Programme). Ohjelman ytimessä on nimenomaan biologisen passin profiilien rakentaminen maratonin ja puolimaratonin kärkijuoksijoille.

Ohjelma on paljastanut dopingongelman laajuuden Keniassa ja johtanut poikkeuksellisiin vastatoimiin: Kenian valtio on sitoutunut rahoittamaan dopingin vastaista työtä kymmenillä miljoonilla dollareilla usean vuoden ajan. Esimerkki osoittaa, miten suorituskyvyn ja veriarvojen seurantaan nojaava lähestymistapa skaalautuu yksittäisistä tapauksista kokonaisen lajikulttuurin tasolle.

Mitä hyötyä suorituskyvyn passista on antidopingtyölle?

Menetelmän tärkein hyöty on testauksen kohdentaminen. Dopingtestit ovat kalliita, eikä kaikkia urheilijoita voida testata jatkuvasti. Kun tulosdata ja biologinen passi yhdessä osoittavat poikkeaman, testit voidaan suunnata juuri oikeaan hetkeen ja oikeisiin urheilijoihin.

• Tehokkaampi resurssien käyttö: rajalliset testausvarat ohjataan todennäköisimpiin tapauksiin yleisen seulonnan sijaan.
• Pitkä aikajänne: poikkeama voidaan havaita, vaikka itse aine olisi jo poistunut elimistöstä, koska seurataan kehitystä vuosien yli.
• Pelotevaikutus: tieto jatkuvasta seurannasta voi vähentää käyttöä, kuten Venäjä-aineisto antaa viitteitä.
• Todistusaineiston tuki: tulospoikkeama voi tukea muuta näyttöä antidopingrikkomusta selvitettäessä.
• Puhtaan urheilun suojelu: menetelmä palvelee urheilun eettisiä periaatteita ja urheilijoiden terveyttä, sillä doping aiheuttaa merkittäviä terveysriskejä.

Menetelmän rajoitukset ja yleisimmät väärinkäsitykset

Suorituskyvyn passi ei ole taikakalu, ja sen rajat on syytä ymmärtää. Yleisin väärinkäsitys on, että poikkeuksellinen tulos olisi itsessään todiste dopingista. Näin ei ole: poikkeama on vihje, ei tuomio. Lahjakkaan nuoren läpimurto, valmennuksen tai tekniikan kehittyminen, uusi varuste tai yksinkertaisesti erinomainen kilpailupäivä voivat kaikki tuottaa suuren tulosparannuksen täysin puhtaasti.

Muita rajoituksia ja virhelähteitä:

• Vaatii riittävästi dataa: luotettava profiili edellyttää useita kilpailutuloksia usealta vuodelta. Uran alussa tai pitkän tauon jälkeen vertailupohja on ohut.
• Sopii parhaiten mitattaviin lajeihin: menetelmä toimii selkeimmin ajanotolla mitattavissa kestävyyslajeissa, ei yhtä hyvin arvostelulajeissa tai joukkuepeleissä.
• Olosuhteet vaihtelevat: sää, rata, kilpailun taso ja vauhdinjako vaikuttavat tuloksiin, mikä on otettava mallissa huomioon.
• Ei korvaa testejä: passi kohdentaa testausta, mutta rangaistus edellyttää yhä muuta näyttöä, kuten positiivista näytettä tai tunnustusta.

Toinen väärinkäsitys on, että menetelmä kohtelisi urheilijoita epäoikeudenmukaisesti. Käytännössä kyse on päinvastaisesta: koska vertailukohtana on urheilijan oma kehitys, lahjakas ja kovaa harjoitteleva urheilija ei joudu epäilyksenalaiseksi pelkän korkean tulostason vuoksi, vaan vasta oman käyränsä selittämättömän poikkeaman takia.

Kenelle ja mihin menetelmä sopii?

Urheilijan suorituskyvyn passi on ensisijaisesti antidopingviranomaisten, lajiliittojen ja tutkijoiden työkalu, ei yksittäisen harrastajan väline. Se sopii parhaiten lajeihin, joissa suoritus mitataan tarkasti ja tuloshistoriaa on runsaasti – keski- ja pitkänmatkan juoksuun, maantiejuoksuun sekä muihin kestävyyslajeihin. Puhtaasti kilpailevan huippu-urheilijan näkökulmasta menetelmä on ennen kaikkea suoja: se tekee näkyväksi epärehellisen kilpailun ja tasoittaa pelikenttää.

Tavalliselle kuntoilijalle ja penkkiurheilijalle aihe on hyödyllistä tuntea, koska se auttaa ymmärtämään, miten puhtaan urheilun uskottavuutta ylläpidetään ja miksi arvokisatulosten luotettavuuteen voi luottaa aiempaa paremmin. Antidopingtyö liittyy laajempaan urheilun eettiseen kokonaisuuteen, johon kuuluu myös esimerkiksi häirinnän vastainen Et ole yksin -palvelu. Huippu-urheilun taloudellisen ja yhteiskunnallisen merkityksen kasvaessa – mihin liittyy myös ammattiurheilijoiden määrän tasainen kasvu – puhtaan urheilun turvaaminen on entistä tärkeämpää. Jos kaipaat kevyempää vastapainoa kilpaurheilun seuraamiselle, kokeile vaikka polkujuoksua epätasaisessa maastossa.

Usein kysytyt kysymykset (FAQ)

Mikä on urheilijan suorituskyvyn passi lyhyesti?

Se on menetelmä, jossa urheilijan kilpailutuloksia seurataan pitkällä aikavälillä ja verrataan hänen omaan kehitykseensä. Selittämätön poikkeama tuloksissa voi johtaa kohdennettuun dopingtestaukseen.

Miten se eroaa urheilijan biologisesta passista?

Biologinen passi seuraa kehon arvoja, kuten veriarvoja, kun taas suorituskyvyn passi seuraa kilpailutuloksia. Menetelmät perustuvat samaan logiikkaan ja täydentävät toisiaan antidopingtyössä.

Todistaako poikkeuksellinen tulos dopingia?

Ei. Poikkeama on vihje, joka antaa aihetta tarkempaan selvitykseen ja testaukseen. Rangaistus edellyttää yhä muuta näyttöä, kuten positiivista näytettä tai tunnustusta.

Kuka menetelmää on kehittänyt Suomessa?

Hanketta ovat koordinoineet Helsingin yliopiston liikuntalääketieteen yksikkö ja KIHU, ja sen vastuullisena tutkijana on toiminut urheilulääketieteen erikoislääkäri Sergei Iljukov. Rahoittajana on ollut WADA.

Onko menetelmästä saatu todellisia tuloksia?

Kyllä. Vuonna 2018 julkaistu tapaustutkimus johti kiinnijäämiseen, ja vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin venäläisnaisten juoksutulosten laskeneen merkitsevästi biologisen passin käyttöönoton jälkeen.