More

    U15-pojat päättivät neljän maan turnauksen voittoon

    U15-pojat (2003) voittivat Slovakian neljän maan turnauksen päätöspelissä isäntämaan 3-2 (3-1)-lukemin. Suomen maaleista kaksi viimeisteli Leo Walta ja yhden Kai Meriluoto.

    Slovakia siirtyi johtoon 11. minuutilla. Joukkue pelasi rajaheiton vasemmalta kohti etutolppaa, jonne nousi Christian Veliky. Suomen puolustajilla oli ongelmia merkkaamisessa ja Veliky toimitti pallon verkonperukoille.

    Suomi aloitti maalinteon reilun puolen tunnin kohdalla. Leo Walta sai pallon keskialueella ja kuljetti sitä kohti maalia. Kova laukaus upposi vastustamattomasti yläkulmaan. Suomi hyökkäsi muutamia minuutteja myöhemmin uudestaan keskeltä. Walta löysi oikealta Niilo Saarikiven, joka pelasi pallon keskelle. Kai Meriluoto laukoi, mutta kuti blokattiin. Walta tuli jatkopalloon, siirsi pelivälieen ohi vastustajasta ja laukoi tyylikkäästi taka-alakulmaan.

    Suomen seuraava osuma nähtiin pian tämän jälkeen ja se oli Kai Meriluodon hieno yksilösuoritus. Hyökkääjälle pelattiin pallon boksin tuntumaan. Hän harhautti puolustajat ja laukoi 3-1-lukemat juuri ennen taukoa.

    – Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli yksi huono jakso, peli aika sekaisin ja silloin Slovakia pääsi myös tekemään maalin. Sen jälkeen nähtiin meiltä sitten pelin parhaat vaiheet, löysimme peliimme niitä ydinteemoja, joita oli korostettu, olimme vaarallisia ja teimme kolme maalia, päävalmentaja Erkka V. Lehtola kertasi.

    Slovakia kavensi toisella puoliajalla, kun Rudolf Bozik sai pallon maalin eteen hyvän hyökkäyksen päätteeksi. Enempiä osumia ei nähty ja näin Suomi päätti turnauksen voittoon.

    – Toisella jaksolla sattui ja tapahtui aika lailla molemmissa päissä kenttää. Voitto oli joka tapauksessa hieno ja päätti meidän osaltamme ehdottoman nousujohteisen viikon, Lehtola sanoi.

    – Käytännössä kaikki turnaukseen asetetut tavoitteet toteutuivat. Saimme kovia kansainvälisiä pelejä ja paljon myös mittausdataa niin harjoituksista kuin otteluistakin.

    Yksittäisistä pelaajista Lehtola nosti esiin kaksi maalia viimeistelleen Wallan.

    – Hän oli tänään parhaita ja 1-1-maali oli sellainen osuma, joilla voi olla iso merkitys joskus jatkossa.

    Puola voitti päivän toisessa ottelussa Unkarin 5-1 ja näin koko turnauksen. Suomen ottelun maalikoosteen näet artikkelikuvan kautta.

    Suomi lähti paluumatkalle jo perjantaina ja seuraavat maajoukkuetapahtumat ovat edessä elokuussa, kun vastaan asettuu Ruotsi.

    – Sanoin jo pojille, että siellä on varmasti uusia nimiä mukana paljon. Nyt kuukauden päästä on minialueturnaus, joka on mielenkiintoinen tapahtuma – näemme siellä lähes sata tämän ikäluokan pelaajaa. Tässä iässä vielä katsastetaan pelaajia paljon ja vaihtuvuus on aika suurta, joten kiva päästä näkemään laaja otos pelaajia kerralla, Lehtola toteaa.

    Slovakia-Suomi 2-3 (1-3)

    11’ 1-0 Christian Veliky

    32’ 1-1 Leo Walta

    36’ 1-2 Leo Walta

    39’ 1-3 Kai Meriluoto

    54’ 2-3 Rudolf Bozik

     

    Suomen kokoonpano:

    1 Mathias Ahlblad  (C) ->> 41. 12 Hemmo Riihimäki

    3 Deni Silverio ->> 73. 7 Nico Rajala

    4 Nikolas Talo

    16 Elias Salminen

    13 Tegra Mukuna ->> 55. 19 Max Silvonen

    18 Maksim Stjopin ->> 55. 11 Marius Könkkölä

    14 Emmanuel Patut ->> 55. 15 Lasse Ikonen

    6 Denis Cukici ->> 41. 20 Onnipekka Pajula

    8 Niilo Saarikivi ->> 41. 2 Kalle Wallius

    10 Leo Walta

    9 Kai Meriluoto ->> 73. 17 Kirill Bullat

    Vaihdossa:

    5 Miika Koskela

    https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u15-pojat-paattivat-neljan-maan-turnauksen-voittoon

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)