More

    Tuplasti Taekwondon SM-kultaa ja pronssi Lohjalle

    MUDO Lohjan Leevi Lindfors ottelun yksilösarjoissa kultaa ja pronssia. MUDO Lohjan Elvi Ollila kultaa liikesajoissa (parisarja Eero Haleniuksen kanssa). Lisäksi Elvi pääsi finaaliin ja sijoittui 5. sija yksilösarjassa. Lohjan Taekwondoseuran Aino Kangasmaa 4. sija sekä Enna Turunen 7. sija samassa Junior tyttöjen yksilösarjassa. MUDO Lohjan Ehsanulla Ahmadi sijoittui myös ottelussa 5. Sijalle.

    ”Lohjalla on hyvä taso lajin piirissä. Meillä on nuoria, jotka kovalla harjoittelulla ja hyvällä valmennuksella pääsevät SM-kilpailuissa finaali ja mitalipaikoille. Erityisen hienoa on juniortyttöjen kehittyminen, jossa koko vuoden Ranking tilastoissa on 4 Lohjalaista 7 parhaan joukossa. SM-kilpailuissakin oli 3 tyttöä 7 parhaan joukossa. Olen itse seurannut kaikkien tyttöjen kilpailu-uraa viimeiset 8 vuotta, kun olen ollut tuomarina ja lähes jokaisessa kansallisessa kilpailussa sekä leireillä paikalla. Mielenkiintoista oli se, että finaalissa voittajaa lukuun ottamatta jokainen tyttö teki lähes samassa kohtaan virheen, jonka johdosta pisteet putosivat. Tuollainen korkean potkun jälkeinen tasapainon menetys ja ylimääräinen askel, tapahtuu tosi harvoin. Vieressäni istunut lajin pitkäaikainen harrastaja totesikin, että taitaa Naam poissaolo tuonut ylimääräisiä paineita kilpailijoille.” 

    Sanoo Vesa Suomalainen joka on Mudo Lohjan pääopettaja sekä Suomen Liikesarjamaajoukkueen joukkueenjohtaja. Naam Suomalainen on ollut moninkertainen Suomen Mestari tyttöjen kanssa samassa sarjassa, mutta näihin kilpailuihin Naam ei päässyt osallistumaan. Naam oli keväällä EM kilpailuissa 5. ja talvella MM-kilpailuissa 9. Ensi vuonna Naam siirtyy nuorten sarjoista naisten alle 30-vuotiaiden sarjaan täyttäessään 18-vuotta. Hän toimii myös mukana Mudon valmennusringissä opettaen harrastajia.

    LIIKESARJAN KULTAA

    MUDO Lohjan Elvi Ollila kultaa liikesarjoissa (parisarja Eero Haleniuksen kanssa). Lisäksi Elvi pääsi finaaliin ja sijoittui 5. sija yksilösarjassa. Lohjan Taekwondoseuran Aino Kangasmaa 4. sija sekä Enna Turunen 7. sija samassa Junior tyttöjen yksilösarjassa.

    OTTELU KULTAA JA PRONSSIA

    Leevi Lindfors saavutti kultaa miesten alle 21-vuotiaiden yli 78 kg sarjassa. Alle 78 kg sarjassa hän sai pronssia. Samalla Leevi teki historiaa myös nykysääntöjen valossa Suomessa. Yhden ottelun aikana saatiin yhteensä 96 pistettä ja jatkoajalla 2 lisää. Normaalisti kun katsotaan otteluita niin pisteet ovat siellä 10-30 välillä. Suorituspisteitä ottelussa saa:

    – vartaloon osuvasta lyönnistä 1 piste
    – vartaloon osuvasta potkusta 2 pistettä
    – päähän osuvasta potkusta 3 pistettä
    – vartaloon osuvasta selän kautta pyörähtävästä potkusta 4 pistettä
    – päähän osuvasta selän kautta pyörähtävästä potkusta 5 pistettä

    Pääkontakti on sallittu. Ottelija ei kuitenkaan saa pyrkiä tyrmäämään toista ottelijaa päähän suuntautuneella potkulla. Lisäksi vastustajan tekemät kaatumiset sekä muut virheet tuovat pisteen.

    Leevin Ottelu eteni vauhdittaaksti, ja pisteet olivat:

    1. Erän jälkeen 7-26

    2. Erän jälkeen 24-37

    3. Erän jälkeen 48-48

    Kun pisteet ovat tasan, mennään jatkoajalle ja ensimmäiseksi pisteen tehnyt voittaa ottelun.

    Jari Seppälä, joka on erittäin kokenut otteluvalmentaja, piti huolen Leevin valmentamisesta ottelun aikana. Jari sanoikin Leeville kannustaen heti ensimmäisen erän jälkeen että

    ”Piste-ero on mahdollista kuroa kiinni, mutta on tehtävä enemmän töitä”.

    Monta muuta ajatusta vaihtoivat erätauolla ja niin Leevi ottelun aikana kokosi itseään ja jatkoi seuraavat erät eroa kirien. Omin sanoin Leevi kommentoi lyhyesti

    ” Enpä itse oikeen edes tajua kuinka tuossa 3. erässä sain kurottua itseni tasatilanteeseen.”

    Ehsanulla Ahmadi osallistui myös kahteen sarjaan, mutta jäi harmittavasti ottelun päähän mitaleista. toisessa ottelussa Ehsanulla oli 4 pistettä johdossa, mutta yhden virheen seurauksena vastustaja teki 6 pistettä.

    ”Pisteiden katsominen kesken ottelua, eli pään kääntäminen sekunniksi vastustajan suunnalta kostautui. Tällaisia virheitä tapahtuu usein tilanteessa, kun ottelija haluaa itse nähdä missä ottelu etenee. Mutta näin kovatasoisissa otteluissa sekuntikin ratkaisee. Taekwondossa potkut ovat nopeita ja sekunnin murto-osan reagointikyky siihen yhdistettynä on tällaisissa tilanteissa vahingoksi.”

    Sanoo Vesa, joka tarkkaili ottelua vierestä.

    TULOKSET LOHJALAISITTAIN (vain sarjat joissa oli Lohjalaisia)

    Vantaa

    Taekwondon ottelun alle 21-vuotiaiden ja senioreiden sekä liikesarjojen SM-kilpailut

    = = = = = = = = = =

    Ottelu alle 21-vuotiaat:

    Miehet:

    Alle 63 kg:

    1) Mika Isosalo Malmin Taekwondo,

    2) Methasit Kopisto Taekwondourheilijat 2011,

    3) Khaleghdad Anwari Budokwai Taekwondo,

    3) Lauri Hulikkala Taekwondourheilijat 2011,

    5) Ehsanulla Ahmadi Mudo Lohja

    Alle 68 kg:

    1) Mika Isosalo Malmin Taekwondo,

    2) Jimi Halenius Porvoon Taekwondo,

    3) Jasper Pulakka Yong Taekwondo,

    3) Vertti Salminen Espoo Hwarang Team,

    5) Ehsanulla Ahmadi Mudo Lohja

    Alle 78 kg:

    1) Severi Sarala Taekwondourheilijat 2011,

    2) Omar Harb Tong Il Taekwondo,

    3) Leevi Lindfors Mudo Lohja

    3) Bardia Mirzaei Taekwondourheilijat 2011,

    Yli 78 kg:

    1) Leevi Lindfors Mudo Lohja

    = = = = = = = = = =

    Liikesarjat:

    Alle 17-vuotiaat, tytöt:

    1) Helmi Riuttala Porin Taekwondoseura,

    2) Mia Knutsson Espoo Hwarang Team,

    3) Noora Sepponen Herttoniemen Taekwondo Hwang,

    4) Aino Kangasmaa Lohjan Taekwondoseura,

    5) Elvi Ollila Mudo Lohja,

    6) Anna Alatalo Espoo Hwarang Team,

    7) Enna Turunen Lohjan Taekwondoseura

    Parit alle 17-vuotiaat:

    1) Elvi Ollila & Eero Halenius Mudo Lohja/TU11,

    2) Anna Alatalo & Leo Lehti Espoo Hwarang Team,

    3) Victoria Hentunen & Alex Jürgens Taekwondourheilijat 2011

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)