More

    Onko e-Urheilu urheilua?

    Suomalaisittain kirjoitettu e-urheilu tulee eSports lajista. Kyseessä on tietokonepelejä, joita pelataan useimmiten 4-5 pelaajan tiimeissä toisia joukkueita vastaan. Myös single ja duo-pelejä on eli missä pelataan joko yksin tai kaksin. Suomalainen nimi e-urheilu on herättänyt keskustelua kenties hieman turhaankin, koska kyse on kamppailulajista, missä kaksi osapuolta käyvät kamppailua tietokoneen välityksellä. Parhaat pelaajat omaavat nopeimmat refleksit, hyvän näön ja liikekontrollin sekä ovat harjoitelleet satoja tuntia pelaamaansa peliä.

    Kuinka vaikeata pelaaminen on

    Jos lähdet nyt kokeilemaan mitä tahansa tämän genren peliä, sinun pitää haluta pelata sitä. Muuten et jaksa keskittyä pelin ohjaamisen tai tavoitteiden ymmärtämiseksi tai et jaksa opetella pelin ideaa. Mutta jos oikeasti haluat pelata esimerkiksi CS:GO peliä, voit opetella sitä muiden satunnaisten pelaajien kanssa nettipeleissä aivan kuten esimerkiksi PUBG peliä tai mitä tahansa muuta e-urheilun peleistä. Nämä pelit ovat nykyään maksutta ladattavissa ja osa peleistä on pelattavissa myös mobiilisti. Sinusta voi nopeasti parin pelin jälkeen tuntua, että tämähän on helppoa, mutta palvelimet toimivat siten, että ne laittavat tai pyrkivät laittamaan saman tasoisia pelaajia pelaamaan vastakkain. Siksi jokaisen pelaajan tulee rekisteröityä pelaajaksi ja hänen oma historiansa alkaa muodostua peli peliltä.

    Pelaamalla nouset vähitellen taso kerrallaan ylöspäin ja esimerkiksi tämän hetken CS:GO suomalaiset ammattilaiset ovat aloittaneet oman pelaamisensa yleensä 12-15 vuotiaina ja ovat nykyään 21-28 vuotiaita, eli jokaisella on takanaan yleensä vähintään kymmenisen vuotta saman pelin pelaamista. Siinä ajassa pelaaja on oppinut pelikentät, eri näppäinkomennot ja pelitaktiikat ja lopullinen ero harrastajan ja ammattilaisen välillä syntyy muutamasta osatekijästä: treenaaminen oman tiimin kanssa ja yhteispeli, omat ominaisuudet näön, kuulon ja nopeuden suhteen ja se tärkein: tuuri. On paljon tuurista kiinni, mitä peliä lähdet kokeilemaan ja pidätkö pelistä niin paljon, että alat oikeasti treenata kohti ammattilaisuutta. Näitä e-urheilu pelejä pelaavat miljoonat pelaajat joka kuukausi ja ammattipelaajien määrä on sadoissa, kenties parissa tuhannessa – niin nuoresta lajista on vielä kyse.

    Mitä pelaaminen vaatii

    Pelaaminen vaatii aivan kuten urheileminen: omistautumista, harjoittelua ja tahtoa oppia. Kaiken pohjalla pitää olla kuitenkin myös ne perusominaisuudet, joiden päälle rakennetaan.  Urheiluun vertaaminen tulee siitä, että lajin parhaat ovat hyvässä kunnossa sekä fyysisesti että mentaalisesti. Ei tarvitse lähteä maratoonia juoksemaan, mutta tosiasia on, että mikäli keho on kunnossa, myös aivot toimivat nopeammin. e-Urheilun parissa olevista suurin osa kuitenkin pelailee omaksi ilokseen silloin tällöin tai katselee esimerkiksi Twitchin lähetyksiä eri e-urheilutapahtumista ja kohtaamisista. Vielä 2019 Suomessa oli käytännössä vain yksittäisiä ammattilaisia Dota2 peleissä ja ENCE CS:GO turnauksissa kansainvälisellä tasolla, mutta vuosi 2020 on tuonut ENCE:n rinnalle ja osittain välillä jo ohikin team HAVU:n ja Telia eSports sarjat antavat useammalle suomalaiselle joukkueelle edelleen mahdollisuuksia nousta joko CS:GO tai League of Legends peleissä Euroopan huippuja vastaan kamppailemaan. Jo nyt esimerkiksi suomalainen KOVA on nousussa HAVUN ja ENCEN rinnalle.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)