Omat jutut

20% off no min spend for shoes and bags
Perhe-elämän ja treenaamisen voi yhdistää - katso vinkit

Perhe-elämän ja treenaamisen voi yhdistää – katso vinkit

Treenaamiselle voi olla vaikea ottaa aikaa, jos elät kiireistä perhearkea. Jos urheilu on kuitenkin rakas harrastus, siihen otettu aika maksaa itsensä takaisin: voit paremmin, nukut paremmin, jaksat paremmin – ja näin myös nautit perheen kesken vietetystä ajasta täysin siemauksin. Omille harrastuksille kannattaa siis varata aikaa, mutta miten se onnistuu, jos arki on jo täynnä työtä,
+ Read More

0 comments
eSports on urheilua eSports on tullut vauhdilla urheilumaailmaan ja pitkään sitä ei pidetty urheiluna ollenkaan. Pitkä kädenvääntö on loppunut vasta pari vuotta sitten, kun Suomen Olympiakomitea on hyväksynyt Suomen Elektronisen Urheilun Liiton, eli SEUL:n jäsenekseen. Jatkossa saatamme siis nähdä eSportsia myös olympialaisissa. Mitä on eSports? eSports on elektronista urheilua, eli ihan selkokielellä sanottuna videopelien pelaamista. On hyvin ymmärrettävää, että tätä ei heti osata mieltää urheiluksi, koska mielikuva on sohvalla istuvista nuorista, jotka pelaavat pelikonsolilla tuntikausia. Mielikuva ei toisaalta ole ollenkaan väärä, mutta se on kaukana ammattipelaajien toiminnasta. Millä perusteella eSport on urheilua? Suosittujen videopelien ympärille on kehittynyt oma pelaamisen kulttuuri, jossa järjestetään turnauksia ja pelataan tosissaan maailmanmestaruudestakin. Turnaukset voivat kestää päiväkausia ja ne vaativat pelaajalta jatkuvaa keskittymistä, hyvää fyysistä kuntoa ja paineensietokykyä. Kaikkia niitä, joita tarvitaan missä tahansa urheilulajissa. Osa peleistä on myös varsin fyysisiä, jolloin hyvä fyysinen kunto ratkaisee pelin voittajan. Tällaisissa peleissä peliä ohjataan pelaajan vartalon liikkeillä ja esimerkiksi tanssipeleissä tietokone antaa pelaajalle ohjeita tanssikuvioista ja askelista. Suomen ensimmäinen eSport-Liiga perustettiin kesällä 2020 Suomeen on perustettu myös oma eSports-Liiga, josta voi seurata oman suosikkipelaajan tai joukkueen edistymistä. Monet yritykset ovat myös huomanneet eSportsin suuren suosion ja ovat aloittaneet pelaajien kanssa yhteistyön. Ammattipelaajalla on iso tiimi takana Ammattipelaaja pelaa työkseen. Hänellä on iso tiimi takana, kuten kaikilla ammattiurheilijoilla. Valmentaja auttaa heitä treenaamaan niin peliä kuin fyysistä kuntoakin ja hierojan tehtävä on pitää lihakset vetreinä. Kireä selkä tai niskakipu voivat pilata koko pelin, joten lihashuolto on tärkeää. Lisäksi tiimiin kuuluu usein myös manageri, joka hankkii yhteistyösopimuksia ja psykologi, joka auttaa pelaajaa valmistautumaan peleihin ja turnauksiin henkisesti. Tukijoukoista voi myös löytyä ravitsemusterapeuttia, joka katsoo, että pelaaja saa optimaalisesti ravintoa, jolla jaksaa pitkät peliturnaukset viedä läpi. Turnauksissa ei ole aikaa ottaa ruokalepoa. Pelaajat treenaavat pelaamalla Pelaajan treenaaminen on pelaamista. Myös fyysisen kunnon harjoittelu vaatii oman aikansa kuin myös lepo. Pelaajan on myös seurattava tarkasti miten vastustajat toimivat. Se onnistuu heiltä helposti seuraamalla käynnissä olevia pelejä joko livesuoratoistona tai nettikasinon kautta, jossa tarjolla on eSports-pelitkin. Samalla kasinolla pelaajat voivat rentoutua ja irrottaa ajatukset omasta työstään pelaamalla esimerkiksi kolikkopelejä tai muita yksinkertaisia pelejä, joissa ei tarvitse miettiä. Usein kasinoilla on näihin tarjolla myös ilmaiskierroksia, joita ammattipelaajatkin suosivat. Löydä parhaat tarjoukset täältä: ilmaiskierroksia.io. Miten pelaajat valitsevat kasinon? Monilla ammattipelaajilla on tili jollekin kasinolle tai vedonlyöntisivustolle jo pelkästään työnsä takia. eSports on suosittu vedonlyöntikohde ja kertoimet löytyvät parhaiten sieltä, missä vetoja voi asettaa. Osa kasinoista vaatii rekisteröitymisen, mutta yhä useammin eSports on alkanut löytymään myös kasinoilla, joilla ei rekisteröitymistä vaadita. Katso tästä: nettikasinoilmanrekisteroitymista.io. Vapaa-ajan vietteeseen pelaajilla voi olla kokonaan oma kasino valittuna, jolloin työasiat saa pidettyä paremmin erillään vapaa-ajasta. Etenkin eSportsissa pelaaminen on niin isossa roolissa, että työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa. Kenestä voi tulla eSportsin ammattilainen? Periaatteessa kenestä vaan voi tulla eSportsin ammattilainen, mutta se vaatii pitkäjänteistä työtä ja pitkään. Aivan kuten missä tahansa urheilulajissa, niin myös eSportsissa voi kehittyä huipulle vain treenaamalla ja panostamalla lajiin tosissaan. Vain pieni osa voi kuitenkin urheilijoista elättää itsensä urheilulla ja palkka tuleekin usein monen muun oheistoiminnan kautta, esimerkiksi yhteistyökumppaneiden tuotteiden mainostamisesta ja yleisöluennoista. Yhteistyökumppanien saaminen on tärkeää, kuten kaikille huippu-urheilijoille.

eSports on urheilua

eSports on tullut vauhdilla urheilumaailmaan ja pitkään sitä ei pidetty urheiluna ollenkaan. Pitkä kädenvääntö on loppunut vasta pari vuotta sitten, kun Suomen Olympiakomitea on hyväksynyt Suomen Elektronisen Urheilun Liiton, eli SEUL:n jäsenekseen. Jatkossa saatamme siis nähdä eSportsia myös olympialaisissa. Mitä on eSports? eSports on elektronista urheilua, eli ihan selkokielellä sanottuna videopelien pelaamista. On hyvin ymmärrettävää,
+ Read More

0 comments
Kokeile onneasi – ja taitojasi – live-kasinolla

Kokeile onneasi – ja taitojasi – live-kasinolla

Nettikasinoiden live-kasinot ovat paikkoja, joista löytyvät netin viihdyttävimmät live-pelit. Live-kasinoilta löytyvät kivijalkakasinoiltakin tutut pöytäpelit sekä erilaiset varta vasten nettikasinoille kehitellyt live-pelit. Live-pelejä on selostamassa ihka elävä pelinhoitaja tai jakaja, ja peleihin osallistuu muita pelaajia ympäri maailman. Koska voit jutella halutessasi muiden peliin osallistuvien kanssa live-chatissa, ovat live-pelit sosiaalinen pelimuoto. Vuorovaikutteisuus sekä jännittävä tunnelma tekevätkin live-peleistä
+ Read More

0 comments
Unohda vanhat pelitavat: virtuaalipelaaminen on tekemässä tuloaan

Unohda vanhat pelitavat: virtuaalipelaaminen on tekemässä tuloaan

Tänä päivänä pelaajien kannattaa olla iloissaan, koska pelialalla on odotettavissa lukuisia mielenkiintoisia uutuuksia. Se ei kuitenkaan vaikuta pelkästään video- ja konsolipeleihin. Yhtä lailla urheiluvedonlyönnistä kiinnostuneille on odotettavissa mielenkiintoinen aikakausi. Nimittäin tulevaisuudessa kaikenlainen pelaaminen tulee muuttumaan 5G-verkoston myötä. Supernopea, uuden sukupolven 5G-mobiiliverkosto tulee mahdollistamaan varsinkin virtuaalitodellisuuden käyttöönoton, pilvipelaamisen kaikilla osa-alueille ja monenlaisten uusien pelityyppien kehityksen aloitusmahdollisuuden.
+ Read More

0 comments
Euro 2021 näyttää vihdoin toteutuvan — esittelyssä turnauksen voittajasuosikit ja mahdolliset yllättäjät

Euro 2021 näyttää vihdoin toteutuvan — esittelyssä turnauksen voittajasuosikit ja mahdolliset yllättäjät

Pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen alkaa näyttää siltä, että Euro 2021 on varmuudella toteutumassa. Tapahtuman ajankohdaksi on lyöty lukkoon 11. kesäkuuta ja 11. heinäkuuta välinen aika. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kiinnostus turnausta kohtaan olisi huipussaan. Tavallisesti neljän vuoden välein järjestettävä EM-turnaus lukeutuu jalkapallon MM-kisojen ohella ehdottomasti kansainvälisen jalkapalloilun kohokohtiin, jossa mittaa toisistaan ottavat Euroopan
+ Read More

0 comments
QUrheiluvedonlyönnin uudet stailit

QUrheiluvedonlyönnin uudet stailit

Mitä onkaan urheiluvedonlyönti? Urheiluvedonlyönti on termi, joka kattaa lukuisia erilaisia ​​toimintoja ja sitä voidaan soveltaa kaikenlaisiin urheilutapahtumiin liittyviin vedonlyönteihin. Urheiluvedonlyönti on hauska ja jännittävä tapa ansaita rahaa ennustamalla urheilutapahtumien tuloksia.

0 comments

Sulkapallon paluu – tuttu peli on nostanut jälleen suosiotaan

Sulkapallo on viime aikoina lisännyt suosiotaan, sillä urheiluhallien kenttävaraukset, etenkin iltavuorot, on varattu jo viikkoja etukäteen, sekä myös nuoret ovat löytäneet lajin omakseen. Sulkapallo on vanha laji, jonka juuret yltävät jopa antiikin Kreikkaan, mutta joka kehittyi nykyaikaiseen muotoonsa 1800-luvun lopulla Englannissa. Lajin suosion vuoksi sen liikunnallisia hyötyjä on tutkittu ahkerasti. Sulkapallo on sekä anaerobista että
+ Read More

0 comments
Griffon Casino

Griffon Casino

Vuoden 2020 joulukuussa julkaistu pikakasino Griffon Casino ei top listoilla hännille jää, vaikka se jäikin vuoden viimeisenä julkaistuksi pikakasinoksi. Karamba Groupin ensimmäistä pikakasinoa on rakennettu pitkään ja taidokkaasti.  Griffon Casino on huolellisesti kehitetty laadukas kasino, ja on selvää, että uusia kasinoita etsivät löytävät hakukoneilla varmasti monta kyseistä kasinoa ylistävää griffon casino arvostelu -sivua, samoin kuin
+ Read More

0 comments
Uhkapelaaminen – ikivanha huvittelukeino

Uhkapelaaminen – ikivanha huvittelukeino

Uhkapelaaminen on ikivanha laji, jonka juuret juontavat Kiinaan – jopa niinkin kauas kuin ajalle 3000 eKr. Sen sanotaan alkaneen noppapeleistä ja tutkijat ovatkin tukeneet teoriaa löytäessään ensimmäiset nopat Kiinasta Mesopotamian alueelta. Toki kyseinen noppa ei ole samanlainen, kun mitä me nykymaailmassa käytämme. Nykyajan noppa juontaa juurensa tuhat vuotta Kiinan pelien ajasta eteenpäin Egyptiin.

0 comments

Nettikasinoiden parhaat talletusbonukset

Vaikka mieltymyksiä ja mielipiteitä on yhtä monta niin kuin on ihmisiäkin, on joitakin seikkoja, minkä perusteella asioita voi järjestää parhausjärjestykseen. Millainen on nimenomaan suomalaisen pelaajan mielestä nettikasinoiden tarjoamista bonuksista paras? Tähänkin löytyy varmasti monta eri mielipidettä, mutta onneksi löydät helposti parhaita bonuksia tarjoavat netticasinot kasinosuomi.com -sivulta. Sitä jokaiselle omasta mielestään parasta bonusta on mukavampi etsiä,
+ Read More

0 comments