More

    Miki Kuronen etenee golfviheriöillä tavoite kerrallaan

    Golfaaja Miki Kuronen, 24, ilmoitti kolme vuotta sitten ryhtyvänsä ammattilaiseksi. Tuolloin alkoi pitkä taival, jossa tehdään entistä kovemmin töitä tavoitteiden eteen. Vaikka golf on pääasiassa yksilölaji, ammattilaisgolfaajan mukana seuraavat valmennus ja tukijat. Kiilto liittyi Kurosen tukijoukkoihin vuonna 2017.

    ”Noin 8-vuotiaana löin ensimmäiset golfpallot, kun menimme isän kanssa ensimmäistä kertaa kumpikin rangelle”, Kuronen muistelee lähtölaukausta golfin pariin, joka imaisi koko perheen mukaansa. Perheen tuki helpottikin harrastamista: kun vanhemmatkin pelasivat, kentälle kulkeminen oli helppoa.

    Pitkään golfin rinnalla kulki myös toinen mailapeli, sillä talven koittaessa golfmaila vaihtui luontevasti jääkiekkomailaan. 15-vuotiaana Kuronen alkoi keskittyä golfiin täysipainoisesti, ja lopulta harrastus johti ammattilaisuuteen.

    Uusi kausi, uudet mietteet

    ”Ajatus omasta pelaamisesta on kehittynyt ja pelaamisen kypsyys parantunut. Uutta tekniikkaa ajettiin myös sisään”, Kuronen kertoo viime talven harjoittelun opeista.

    Harjoittelun ja kisojen ohella myös levon jaksottaminen mukaan on tärkeää.

    ”Tämä kausi on kulunut vaihtelevasti. Talvella sain hiottua paljon asioita ja kausi alkoi hyvin. Kauden edetessä kävi niin, että tuli pelattua vähän liikaa kisoja putkeen, joka alkoi sitten verottaa suorituksia. Ei tullut riittävästi huilia”, Kuronen summaa kauden kulkua.

    Voitot ovat pelin suola

    Ennen ammattilaisuraansa Kuronen ehti saavuttaa esimerkiksi alle 18-vuotiaiden sekä alle 21-vuotiaiden Suomen mestaruuden.

    ”Voitot ovat tietysti pelin suola, mutta kovimpiin suorituksiini kuuluu myös viimeisen amatöörivuoden jaettu 9. sija British Amateur –kisassa. Siellä oli kuitenkin kovimmat pelaajat vastassa”, Kuronen kertoo.

    Kuluneen kauden voitokkaisiin suorituksiin kuuluu seurajoukkueiden Suomen mestaruus Nurmijärven golfklubin kanssa. Joukkue voitti mestaruuden jo toisen kerran putkeen.

    Kunnossa kaiken ikää

    Golf-ammattilaisilla ikä ei aina tunnu painavan. Maailman arvostetuimmalla golfkiertueella, PGA Tourilla, on nähty jopa yli 50-vuotiaita voittajia.

    ”Se on hienoa, että laji ei katso ikää. Kunhan on kovassa kunnossa, lyö palloa pitkälle ja raikkaasti, niin pystyy voittamaan kisoja”, Kuronen kuvailee.

    Kovaa kuntoa pidetään yllä esimerkiksi salitreenillä, jotta swingiin saadaan tarvittavaa lyöntivoimaa. Monipuolinen liikunta, joogasta lenkkeilyyn, on tärkeää liikkuvuuden ja peruskunnon ylläpitämiseksi.

    Golf mukana Kiillon kesässä

    Kuronen oli mukana myös Kiillon vuosittaisessa KiiltoClean Golf –asiakastapahtumassa Turun Auragolfissa.

    ”Pidimme yhdellä väylällä Beat The Pro –kisan, jossa kilpailijoilla oli mahdollisuus voittaa jotain pientä lyömällä pallo lähemmäs kuin minä”, Kuronen kertoo.

    Tapahtumassa esiteltiin myös uutuus mailojen grippien puhdistamiseen. Kiillon tuotekehitys vastasi sesonkituotteella haasteeseen, joka oli tuttu myös Kuroselle: ”Varsinkin tämän kesän helteillä tuli helposti ongelmia grippien puhtaudessa”.

    Tavoitteet kirkkaana

    Tuleva talvi pakottaa jälleen etsimään viheriöitä sieltä, missä niitä on saatavilla.

    ”Halliharjoittelun ohella myös ruoholle pitää päästä, koska ruoholla lajia pelataan ja lajissa kehitytään. Tavoite olisi harjoitella parin viikon välein ulkomailla, mutta kustannuskysymyshän se on”, Kuronen tuumii.

    Tulevaisuuden tavoitteet Kurosella ovat kirkkaana mielessä:

    ”Päätavoite on European Tour, mutta uralla edetään välitavoite kerrallaan. Nyt tavoitteena on Challenge Tour. On tietysti muutama tuhat pelaajaa, joilla on sama tavoite, joten kaikkensa täytyy pystyä antamaan.”

    Mikin uran vaiheita voit seurata esimerkiksi Miki Kuronen Golf –Facebook-sivulla.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)