More

    Laskettelukeskus jakaa jälleen kausikortit ekaluokkalaisille ja tokaluokkalaisille ilmaiseksi

    Vihti Ski Center jatkaa paikallisten nuorten ulkoliikunnan tukemista. Talviliikuntaan tulee kaikilla lapsilla olla oikeus.

    Vihdin kunnassa kaikille ekaluokkalaisille oppilaille jaettiin jo kaksi vuotta sitten pioneerihankkeena kausikortit paikalliseen rinnekeskukseen. Viime kaudeksi hanke laajennettiin koskemaan eka- ja tokaluokkalaisia ja sama jatkuu tällä kaudella. Kausikortit jaetaan marraskuussa oppilaille kouluissa ja jaon suorittaa jälleen Ski Sport Finlandin Maailmanmestari ja Maailman-Cup voittaja Kalle Palander yhdessä Winter-nalle maskotin kanssa.  

    Minulla on ilo olla mukana koululaisten hankkeessa. Lisäksi olen ollut mukana ideoimassa 3-4 vuotiaille ratalaskukerhoa, joka otettiin ilolla vastaan pari vuotta sitten ja jatkuu taas tänä talvena, toteaa Kalle. Näin saimme urheilijan polun varhaistettua uudella ensiaskeleella, hän jatkaa.

    Palander haluaa laskettelun ja alppihiihdon olevan osana suomalaisten talviliikuntaa ja juuri siksi on tukevasti mukana nuorten ja lasten liikuntaa edistävissä teoissa.

    Hiihtokeskus on nyt aloittanut ensimmäistä kertaa hurjan kampanjan laskettelun ja lumilautailun ystäville.

    Vihti Ski ottaa vastaan varauksia kauden kausikortteihin hintaan 99€. Vastaavaa kampanjaa ei ole ollut lähialueen keskuksilla.

    Rinnekeskusyrittäjä Sami Uotilan mukaan ensimmäiset päivät kausareiden varauksiin ovat olleet hurjia ja voidaan odottaa, että kampanjan tavoite 5000kpl. toteutuu ennakoitua nopeammin.

    Ulkoilmaliikunta kiinnostaa selvästi näinä erikoisaikoina ja olemme todella iloisia kampanjan aiheuttamasta positiivisuudesta.

    Kampanja on voimassa niin kauan kunnes tavoite täyttyy tai se päättyy viimeistään 31.10.2020

    LISÄTIETOA:

    https://www.vihtiski.fi/kampanja

    Vihti Ski Center on vuodesta -84 toiminut laskettelukeskus, joka palvelee talvisin kymmeniä tuhansia talviliikunnan harrastajia. Winterpark tarjoaa laskettelun ja lautailun lisäksi talviaktiviteetteja, kuten pulkkailua, tuubimäkeä, lumilinnaa, grillipaikkaa yms. Ratalaskutoiminta on aktiivista Vihdissä ja keskus onkin tuottanut Suomessa eniten Maailman-Cupeissa edustaneita laskijoita. Vihdistä on myös noussut kymmeniä lumilautailun ammattilaisiksi.

    Related articles

    Comments

    Share article

    uUTISET

    error

    Enjoy this blog? Please spread the word :)